Palasin eilen työkeikalta valmiiksi ahdistuneena ja väsyneenä. Körde tuli hakemaan minua asemalta. Vietimme päivän yhdessä ennen hänen yövuoroaan.

Ja mikä päivä siitä tulikaan.

Osasin odottaa, että koen jonkinlaisen romahduksen ja kriisin sitten, kun lopetan seksityöt. En osannut odottaa, että kaikki tapahtuukin jo nyt ja Körde räjäyttää seksuaalisen itsetuntoni ja -luottamukseni kirjaimellisesti pillun päreiksi.

Olen aavistellut, että tiukempi seksikeskustelu tekee tuloaan. Olenhan täälläkin sivulauseessa maininnut, miten meidän seksielämämme on lähinnä sitä, että minä tyydytän Kördeä. Olen niin miellyttämisenhaluinen, että laitan mieluusti omat tarpeeni syrjään tai kokonaan pois päältä.

Välillä olen yrittänyt ohjata Kördeä hellempiin ja rauhallisempiin otteisiin. Hän on ehkä sekunnin kuunnellut ja yrittänyt, kunnes taas on täysi härdelli päällä.

Olen varonut puheitani myös siksi, että Kördellä on erektio-ongelma, jota en omalla toiminnallani halua pahentaa tai vaikeuttaa. En siis voi spontaanisti sanoa, minkälaista asentoa haluaisin tai pyytää miestä nostamaan minut seinälle tai jotain muuta. Kun ei seiso, niin ei seiso. En halua aiheuttaa toiselle paineita tai sellaista tunnetta, että hän ei riitä tai pysty tekemään tarpeeksi minun nautintoni hyväksi.

Huomasin eilen päivällä, että Körden mieliala alkoi mustua ja hän alkoi tiuskia minulle. Vetäydyin ja toivoin, että mies lähtisi menemään. Pian hän pyysi anteeksi, kun kaataa aina pahan olonsa minun niskaani. Hän avautui siitä, miten erektio-ongelma ja muut terveyshuolet painavat jatkuvasti hänen mieltään. Kuulemma itsetunto on aivan nollassa.

Sitten Körde antoi palaa. Hän vertasi minua muihin naisiinsa, arvosteli tai vähintään kyseenalaisti työtapaani ja asiakkaiden kohtelua. Tai näin minä hänen kommenttinsa tulkitsin.

Tuntui hirveältä kuunnella, kun Körde arvosteli sitä, miten olen ja käyttäydyn seksin aikana. Itkin koko ajan. Miehen sanat osuivat johonkin niin syvään haavaan, että en tiedä, miten kestän tätä oloa.

Vihaan sitä, kun minua verrataan muihin naisiin. Ja kun verrataan seksissä, se on jotain aivan paskaa. Saan kuulla tarpeeksi arvostelua ja vertailua asiakkailtani. En halua samanlaista kohtelua kumppaniltani.

Nyt kun nukuin yön yli, ymmärrän, että tämäkin keskustelu piti käydä ja aloittaa. Ehkä sen olisi voinut tehdä hienovaraisemmin. Liikutaan kuitenkin tosi herkällä ja haavoittavalla alueella, jossa syyttely ja arvostelu voivat jättää syvät jäljet.

Henkeen ja vereen miellyttäjänä pahin painajaiseni on kuulla, että toinen ei ole tyytyväinen toimintaani seksissä. Olen täysin epäonnistunut.

Olen kokenut oloni kiusalliseksi, kun harrastamme seksiä. En yksinkertaisesti vain tunne mitään. Tiedän, että tuon sanominen ääneen olisi hajottanut Kördeä, koska hän on ollut terveyshaasteidensa takia muutenkin masentunut.

Olen siis ollut hiljaa, keskittynyt hoitelemaan häntä ja sivuuttanut lähes kokonaan omat tarpeeni. Eihän se näin voi parisuhteessa mennä.

Puhumattomuus johtuu osittain siitä, että minun on vaikea sanoittaa tunteitani ja kertoa, mitä haluaisin seksissä. Olen niin tottunut tyydyttämään muita, että en edes tarkkaan tiedä, mitä enää haluan.

Koen itseni täysin vialliseksi, koska en tunne mitään.

Kinderin kanssa tunsin jopa yhdynnässä jotain. Paljonkin. Sen miehen kanssa seksi oli niin rauhallista, intensiivistä ja superhidasta, että ehdin paremmin mukaan touhuun.

Sama on toistunut niissä satunnaisissa asiakaskohtaamisissa, joissa yhdyntä on tuntunut joltain tai olen saanut sormettamalla orgasmin. Tilanne on ollut rauhallinen ja levollinen. Minulla on ollut turvallinen olo eikä mitään paineita laukeamisesta. Siinä tilassa pystyn toisinaan unohtamaan suorittamisen ja miehen tyydyttämisen.

Miten kerron näitä asioita miehelle, jolla on erektio-ongelma ja joka on tottunut naisiin, jotka ilmeisesti kiljuvat riemusta, kun penis menee pilluun?

En minä tarvitse mitään erikoisia temppuja, vaan hidasta ja rauhallista etenemistä ja turvallisen olon.

Supertylsää ja tavallista. Ehkä säälittävääkin. Että kovan ammattilaisen kuoren alla seksityöntekijä kaipaakin vain hellää kosketusta, silittelyä ja rauhallista tahtia.

On erikoista olla aivan paskana eilisestä keskustelusta ja samalla tietää, että juuri tällainen romahdus oli nyt parasta, mitä minulle voi tapahtua.

"Saisin kenet vain haluaisin, mutta haluan vain sinut. Sä sanot aina, että me selvitään yhdessä kaikesta. Nyt on mun vuoro sanoa, että kyllä me tästäkin yhdessä selvitään. Rakastan sua." (Körde 15.8.2026)

Körde on ollut hyvin erilainen siitä lähtien, kun hän suostui tulemaan vihaisena luokseni puolitoista viikkoa sitten.

Se oli ensimmäinen kerta, kun hän ei poistanut numeroani tai laittanut estoja, vaan tuli paikan päälle selvittämään asioita.

Körde on ollut seksissä huomaavaisempi. Häntä selvästi haittaa, kun hän ei pysty tyydyttämään minua samalla tavalla kuin minä hänet. Tästä on toki keskusteltu, kuten jo aiemmin kirjoitinkin. En siis syytä Kördeä tai hänen passiivisuuttaan mistään. Nautin tyydyttää ja hoidella häntä. Se on parasta.

Körde on myös yrittänyt tosissaan järjestää meille yhteistä aikaa. Toki hän edelleen katoaa kotipaikkakuntansa touhuihin ja kiireisiin, mutta ei yhtä paljon kuin ennen.

Körde hakee aiempaa enemmän läheisyyttä ja kertoo syvemmin tunteistaan.

Silti joka kerta, kun hän sulkee oven, mietin, näenkö miestä enää koskaan.

Minulla on hyvä olo Körden lähellä, mutta yksin ollessa ahdistus iskee välillä tosi kovaa. Toisinaan valvon öisin ja mietin, mitä Körde puuhailee ja mistä kaikesta hän valehtelee vai valehteleeko. Kun luottamusta ei ole, omat katastrofiajatukset lähtevät herkästi laukalle.

En halua olla sellainen nainen, joka koko ajan varmistelee omaa asemaansa tai kyselee miehen perään.

Olen tämän viikon työreissussa. Uskon, että viikon varrella selviää, missä menen Körden kanssa. Vetääkö hän taas herneen nenään vai kestääkö hän sen, että olen töissä muualla?

Olen niin syvällä tässä jutussa, että pikkuhiljaa kaikki epäkohdat alkavat näyttää normaalilta. Onneksi lähipiirissä on muutama järjen ääni, jotka säännöllisesti kysyvät, milloin helvetissä aion jättää Körden. Silloin aina tajuan, että niin, eihän se ole oikeasti normaalia, jos harva se päivä varoo toisen mielialoja ja äänen korottamisia. Tai kulkee hieman varuillaan kaupungilla, jos jostain tulee joku hullu eksä puukon kanssa päälle.

Eilen oli ihana, elokuinen kesäpäivä. Makoilin Körden kainalossa läheisellä rantakalliolla. Tunsin, miten kallio kannatteli painoani. Vasemmalla näkyi tummia sadepilviä ja oikealla aurinkoa niin, että piti vähän siristellä. Körde hipsutteli minua minifarkkuhameen alta. Minä silittelin miehen vahvaa rintakehää.

Mietin, miten voin olla jo 45-vuotias, edelleen hengissä ja kokea näin täydellisen timanttisia, ainutlaatuisia hetkiä.

Aiemmin aamulla kysyin Kördeltä, miten kaikki oli oikeasti mennyt eksän kanssa. Ei puhuta siitä, kun nyt on niin hyvä mieli.

Kysyin myöhemmin uudestaan. Sain kuulla tuon alussa olevan lausahduksen ja sen, että Körde ei ollut kertonut minusta mitään eksälleen. Tai että hänellä olisi meneillään mitään vakavampaa toisen naisen kanssa. Körde sanoi, että hän esittää nyt sen verran kuin on tarpeen. Kun yksi tai useampi talokauppa saadaan pois alta, hän pääsee eksästään vapaaksi.

Uskoo, ken tahtoo. En tiedä, mitä ajatella. Haluaisin niin uskoa, että olen tärkein nainen Körden elämässä. Samalla faktat ja aiemmat kuviot puhuvat toista.

Kerroin Kördelle eilen, että aion pian lopettaa työt. Lisäsin, että joudun vielä tekemään tietyn summan, jotta saan pakolliset kulut maksettua ja säästöön rahaa.

Körde veti herneen nenään. Hän paasasi siitä, miten en voi samaan aikaan puhua lopettamisesta, jos kuitenkin aion jatkaa. Että se on joko tai. Ja jos hän kerrankin näkee mainokseni jossain lopettamispäätöksen jälkeen, se on kerrasta poikki.

Körde antoi taas palaa siihen malliin, että meinasin alkaa itkeä. Töiden lopettaminen ei ole mitenkään helppo päätös minulle. Tiedän, että se on tehtävä pian, koska pääni ei kestä enää. Silti työ on ollut käytännössä koko identiteettini ja elämäni sisältö usean vuoden ajan. Asiakkaita ei tule ikävä, mutta sitä tulee, että toimeentulo on turvattu ja koen, että hallitsen omaa elämääni.

En itkenyt. Odotin, että Körde rauhoittuu.

Myöhemmin Körde otti puheeksi sen, miten hän ei vieläkään tiedä, mistä kaikesta pidän seksissä. Sanoin, että minun on vaikea olla saavana osapuolena. Seksityö on vaurioittanut minua, ja meidän epäselvä tilanne vaikuttaa myös. Körde sanoi ymmärtävänsä.

Kaikki on jotenkin levällään ja silti ehkä paremmin kuin aiemmin. Jatkan siis keräilyä ja otan kaiken irti yhteisistä hetkistä, joita tuon miehen kanssa saan viettää.

Körden eksä oli saanut tietää meistä parkkihallin kuvamateriaalista. Tämähän ei voi pitää paikkaansa, koska kuvamateriaalia luovutetaan vain poliisille. Aion kysyä tästä kasvotusten, koska puhelimessa Körden puheita on toivotonta alkaa kyseenalaistaa.

Onko sillä väliä, miten eksä sai tietää meistä? En usko. Sillä on, jos sellaisestakin tarvitsee valehdella tai oikoa mutkia suoriksi.

Kotona tilanne oli luonnollisesti kärjistynyt. Eksä oli lyönyt Kördeä. Körde oli meinannut lyödä takaisin, mutta oli saanut hillittyä itsensä. Kuulemma tavarat, huonekalut, en tiedä, saivat sen sijaan kyytiä.

Eksä oli käskenyt miehen pakata kamppeensa ja lähteä menemään. Nainen oli myös alkanut kiristää. Eksä siis tietää Körden rikollisista puuhista vuodelta x ja kiristää näillä tiedoilla. Körde sanoi, ettei suostu lähtemään omasta kodistaan, jonka on suurimmaksi osaksi maksanut.

Nyt tilanne elää enkä tiedä, mitä tapahtuu. Körde sanoi, että asioiden selvittely on kesken. Hän odottaa, että eksän viha vähän laantuisi. Kuulemma täytyy pitää varansa, ettei saa eksältä puukosta selkään.

Ystäväni totesi hyvin, että Kördelle väkivalta on yhtä arkipäiväistä puuhaa kuin meille mustikoiden laittaminen aamupuuron joukkoon.

Hälytyskellot soivat taas kohtuu lujaa.

Olen hyväksynyt sen, että Körde tulee koko pakettina enkä voi erotella hänestä vain hyviä puolia. Onhan minussakin paljon kestämistä. Mutta se maailma, johon Körde on minua vetämässä, ei tunnu hyvältä.

En halua olla osa mitään rikollista toimintaa, huumeiden käyttämistä tai väkivaltaa. Mitä kauemmin olen Körden vaikutuspiirissä, sitä normaalimmalta kaikki tuo toiminta alkaa tuntua.

Ihan kuin joka parisuhteessa tai erotilanteessa olisi arkipäivää, että toinen saattaa suutuksissaan puukottaa tai käyttää muuta väkivaltaa. Tai että on ok vetää juhliessa huumeita, kun ei niihin jää koukkuun eikä sillä ole niin väliä, jos seuraava viikko menee itsemurhamasennuksen kourissa.

Kerroin pääpiirteittäin siskolle viimeisimmät tapahtumat. Hän ei jaksa enää olla raivona. Kehotti vain lähtemään niin nopeasti tästä kuviosta kuin vaan pystyn – ja vielä, kun pystyn. Minäkin kyllä mietin, saanko perääni jonkun hullun eksän tai järjestääkö nainen esimerkiksi minulle jonkun sekopäisen asiakkaan kostamaan.

Tai jotain.

Eilen oli ensimmäinen kerta, kun vähän pelkäsin Körden näkemistä. Tai en pelännyt, mutta kävi mielessä, mitä kaikkea voisi tapahtua, jos mies hermostuu.

Olin työkeikalla tällä viikolla. Kuten arvelin, Körde otti jälleen kierroksia työstäni. Siihen alle Körde oli juhlinut viikonlopun, tehnyt viikkoja hulluna töitä ja kituutellut liian lyhyillä yöunilla.

Viesteissä hän oli todella ahdistunut ja hermostui käytännössä mistä vaan, mitä sanoin. Silti houkuttelin hänet kylään. Halusin selvittää asiat kasvotusten enkä viesteillä.

Olin itsekin aivan poikki ja herkillä, kun omat työreissut ovat henkisesti ja fyysisesti niin rankkoja.

Körde tuli luokseni. Hän ei alkuun edes katsonut minua silmiin, vaan lähinnä kyräili kulmiensa takaa. Maltoin mieleni enkä ottanut vaikeita asioita puheeksi. En työtäni, en Körden eksää, en juhlimista, en oikein mitään.

Kun tunsin, että tilanne on hallinnassani eikä Körde hermostu, tein taikojani ja sain miehen jopa hymyilemään. Harrastimme seksiä, juttelimme ja kävimme kaupungilla syömässä.

Tajusin ehkä vasta nyt kunnolla, miten hajalla Körde on kaikista terveyshaasteista, joita hänelle on kertynyt kiitettävästi. Osa haasteista vaikuttaa seksielämään, mikä on Körden kaltaiselle miehelle täydellinen katastrofi. Muut haasteet eivät nekään mitään pikkujuttuja ole.

Körde sanoi arvostavansa tosi paljon sitä, että jaksoin houkutella hänet yökylään, vaikka tiesin, miten ahdistunut hän on. Mies kertoi, että viikko on ollut tosi rankka ja hänen itseluottamuksensa on pohjamudissa. Kuuntelin ja lohdutin, että varmasti suurin osa pahasta olosta johtuu aineiden laskutilasta. Että kyllä se menee ohi.

Körde sanoi, miten paskaa on, kun minä joudun olemaan koko ajan hänen tukenaan eikä toisinpäin. Vastasin, että ikinä ei tiedä, milloin osat vaihtuvat.

Körde kyseli rintasyövästäni ja vannotti minut menemään syöpäkontrolliin heti eikä vasta vuoden päästä, kuten olen itse suunnitellut. En siis ole käynyt kontrolleissa suositusten mukaan, koska en halua kuulla, jos syöpä on uusinut. Et voi laittaa minua ensin rakastumaan ja sitten kuolla heti perään. Lupasin harkita asiaa. Sovimme myös, että molemmilla on joku henkilö, joka ilmoittaa, jos toiselle sattuu jotain.

Vuorokausi Körden kanssa oli kuin pikakelaus kuluneesta kahdeksasta kuukaudesta. Jäätävää himoa, läheisyyttä, loukkaantumisia puolin ja toisin, minä itkemässä, Körde lohduttamassa.

Illalla Körden puhelin alkoi soida. Näin hänen ilmeensä, kun hän katsoi puhelintaan. Kysyin, soittaako eksä. Kyllä soittaa. Ja eksä soitti lukemattomia kertoja peräkkäin siihen asti, kunnes Körde sulki puhelimensa.

Arvasimme, mitä oli tapahtunut. Joku tuttu oli nähnyt meidät kaupungilla, kuvannut ja kertonut meistä Körden eksälle.

En tiedä, mikä tilanne on nyt. Pyysin Kördeä ilmoittamaan, mitä tapahtuu. Ilmeisesti jonkinlainen fyysisen yhteenoton riski on olemassa. Pelkään, että nainen tekee jotain Kördelle. Pelkään myös, että nainen saa selville, missä asun tai että hän hommaa jonkun hullun asiakkaan kostamaan minulle. Ehkä hieman mielikuvitus lähtee laukalle, mutta minkäs teet.

Kevyestä draamasta huolimatta nukuin Körden vieressä niin hyvin, että ei tosikaan. Voisin olla miehessä kiinni koko ajan. Silitellä, pussailla, hipsutella toista. Ei tästä ole enää paluuta. Olen aivan rakastunut Kördeen.

Hetkinen.

Kördehän asuu edelleen eksänsä kanssa ja on nyt kahdeksan kuukautta paneskellut minua samaan aikaan, kun eksä toivoo heille yhteistä tulevaisuutta.

Suosin lyhyitä, tiiviitä ja selkeitä lauseita ja virkkeitä. Tästä blogista on tullut nykyään sekava kokoelma uuvuttavan pitkiä ja epäloogisia virkkeitä. Sisältö on yhtä vaikeaselkoista kuin kaikki Körden puheet.

Miten ihmeessä joku voi toimia täysin päinvastoin kuin puhuu? En vaan tajua.

Kun olimme syömässä, sähköhoitojaksoni tuli uudestaan puheeksi Körden kanssa. Hän ei tietenkään muistanut aiempaa keskusteluamme aiheesta. Minä muistan, koska sen parin tunnin puhelun aikana Körde oli todella vihainen minulle. Tai ilmeisesti itselleen, kuten hän tunteenpurkauksiaan nykyään selittää.

Kerroin Kördelle, että sain sähköhoitoa, koska olin niin masentunut ja itsetuhoinen. Sä et sitten ikinä tee itsellesi mitään mun takia. Ei hitto, ja sä olet vielä mun kaltaisen ihmisen kanssa (joka vähän väliä laittaa välit poikki).

Tuo lyhyt keskustelu oli yksi niistä harvoista hetkistä, kun olen kokenut, että Körde oikeasti kuuntelee, kuulee minut ja osoittaa empatiaa. En tiedä, mutta se tuntui hyvältä.

Ehkä minussa on jotain vikaa, kun haluan herättää huolta läheisissäni. Huomionkipeyttä? Itsensä erikoiseksi tekemistä? Muiden manipulointia?

Isäkin sanoi joskus kolmekymmentä vuotta sitten, että älä kuvittele, että olisit jotenkin erityinen. Ja ei, isän kommentti ei lannistanut minua. Päinvastoin. Ehkä Körde vetoaa minuun senkin takia niin paljon. Kördeltä saamani huomio korjaa sitä haavaa, jonka isän sanat jättivät.

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta nautin erittäin paljon siitä huomiosta, jota herätämme Körden kanssa, kun liikumme ulkona. Suurin osa jää tuijottamaan Kördeä, koska hän nyt vain on hieman valtavirrasta poikkeava ulkonäöltään. Myhäilen siinä vieressä ja nautin, kun voin olla se, joka miehen käsipuolessa kulkee. Tai pussailemassa, tai kädet takapuolella tai missä milloinkin.

Harvoin näkemisessä on se ikävä puoli, että kaikki käytettävissä oleva aika menee melkeinpä seksiin. Tai eihän se ikävää ole, kun voi touhuta seksikkään ja kuuman miehen kanssa, mutta ei siinä riitoja tai loukkaantumisia paljon selvitellä.

Juttelimme jonkin verran ikävistä asioista. Körde oli nyt suhteellisen zen työni suhteen. Hän vain pelkää todella paljon turvallisuuteni puolesta. Minä pelkään, että Körde hermostuu taas, kun lähden työreissuun.

Körden asuinkumppanieksästä puhuimme sen verran, että Körde tietää, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta hänen on vaikea erota lopullisesti. Tilanne tuskin ratkeaa lähiaikoina.

Körde sanoi, että hän on miettinyt, veisikö minut näytille kavereilleen ensi viikonloppuna. Se olisi kuulemma vaikeaa, koska sitten kaikki tietäisivät ja näkisivät meidät yhdessä. Kysyin, tarkoittaako hän, että hänen eksänsä saisi tietää meistä vai onko työni esteenä. Ei ilmeisesti kumpaakaan.

Vastaus oli ympäripyöreä kuten yleensä.

Pahoitin mieleni pariin otteeseen illan aikana. Omat epävarmuuteni puskivat pintaan ja tulin mustasukkaiseksi milloin mistäkin. Körde heitti myös yhden ulkonäkööni liittyvän kommentin, jota en olisi halunnut kuulla.

Tunnistin saman tien, että nyt Körde sanoi jotain, mikä tuntui pahalta ja mistä tuli ensimmäisenä olo, että kaikki on pilalla. Yleensä jään jumittamaan paskaan oloon enkä tiedä, mitä tapahtuu.

Tuumailin hetken ajatuksiani ja tilanteita ja huomasin, miten helposti epävarmuuteni värittää toisen sanomiset ja tekemiset pahemmaksi kuin ne oikeasti ovat. Tiedän myös, että nälkäisenä ja väsyneenä minun ei kannata tehdä mitään lopullisia päätelmiä mistään.

Mutta onhan se selvää, että olen ottanut pahasti osumaa Körden ailahtelevaisuudesta ja välirikoistamme. On vaikea luottaa ja uskoa, että riitän tällaisena kuin olen. Mutta en oikein voi muutakaan olla. Ja jos Körde haluaa jonkun toisen, se on varmaan hyvä niin.

Körden kainalossa oli niin ihanaa pötkötellä ja kuunnella Isac Elliotia, että meinasin välillä alkaa itkeä. Tuntui samaan aikaan niin jäätävän hyvältä, ja sitten heti perään aloin odottaa seuraavaa pommia. Intuitio ja kaikki sisälläni sanoo, että se tulee.

Aina sanotaan, että pitäisi elää tässä hetkessä. Herkälle ihmiselle se tarkoittaa sitä, että tänään on sairaan kivaa ja huomenna joku kuolee tai tapahtuu jotain pahaa. Että hyvistä hetkistä on otettava joka sekunnista kaikki irti, kun mikään ei koskaan kestä. Se ahdistaa ja tunteet vyöryvät hallitsemattomasti päälle.

Mutta. Olen niin onnellinen ja kiitollinen eilisestä, viime yöstä ja tästä aamusta. Ja siitä, että elämässäni on tuollainen hullu, hiton kuuma ja ristiriitainen mies.

Ihan parasta oli nukkua Körden kainalossa ja tuntea vahvat käsivarret ympärilläni. Ja kun Körde halaa ja sanoo, että hänelle tulee aina niin valtava suojelunhalu minua kohtaan. Se on jotain superkiihottavaa.

Read that again.

Minulla on samanlainen olo hieman eri tavalla. Koen, että universumi heiluttaa Kördeä aivan nenäni edessä. Melkein saan hänet, mutta en kuitenkaan.

Ote lipeää aina.

Tuntuu, että minulle annetaan vain pieniä murusia isosta onnesta, ja niitäkin satunnaisesti. Keräilen noita hetkiä ja yritän uskotella itselleni, että se riittää. Uskottelen, että minun kuuluukin elää vain tässä hetkessä, koska kaikki hyvä voidaan ottaa ja otetaan minulta pois.

On siis ajanhukkaa suunnitella tulevaa. Ehkä en ansaitse kestävää onnea. Tai sitten maksan jotain karmavelkaa koko elämäni.

Kahdeksan kuukautta Körden vaikutuspiirissä on tehnyt sen, että olen alkanut epäillä itseäni ja omia kokemuksiani.

Mitä jos Körde onkin normaali ja minä olen se epävakaa sekopää, joka aiheuttaa kaiken draaman?

Tiedän, että minussa on epävakaata ja vaativaa persoonallisuutta. Olen todella ailahteleva. Tunteet ja hormonit vievät minua sata-nolla. Minua on sanottu vaikeaksi ja draamanhakuiseksi, minkä myös allekirjoitan en täysin, mutta osittain. Ja olen elänyt melkein koko elämäni yksin.

Onko ihme, jos kaikki suhdeyritykseni ovat katastrofeja?

Sunnuntaina lähden vuorokaudeksi Körden seuraksi, kun hän on työreissussa toisessa kaupungissa. Mietin ehdotusta reilun päivän ja laitoin omat työkuvioni jälleen kerran uusiksi, että voin lähteä reissuun. Silti sain kuittailua siitä, miten en koskaan vaan heittäydy ja lähde saman tien juttuihin mukaan.

En haluaisi hieroa työtäni Körden naamaan yhtään sen enempää kuin on pakko, mutta tosiaan, kyllähän tässä molemmat tekevät töitä. Ei vain Körde. Tarkoitan, että ihan kaikkea ei voi kuitata sillä, että minä en koskaan tee spontaanisti mitään.

Sanoin Kördelle äsken, että kun laitat minut samalla sekunnilla päättämään jotain, se on sama kuin hänen pitäisi harkita jotain asiaa vaikka edes muutama tunti. Ei vitussa tapahdu koskaan, mies vastasi.

Vielä muutama kuukausi sitten olin huolissani, kun Körde sanoi, etten sovi hänen maailmaansa. Otin sen niin, että minun täytyy muuttua, että hän voisi olla kanssani. Pikkuhiljaa olen alkanut tajuta, että ei ole pelkästään kyse siitä, sovinko minä Körden elämään, vaan sopiiko hän minun.

Haluanko oikeasti miehen, johon en voi luottaa ja jonka seurassa epäilen jatkuvasti itseäni? Muista pikkujutuista puhumattakaan.

Mutta. Sunnuntaina aivot narikkaan edes hetkeksi.

Körde kertoi ikävöivänsä minua ja häpeävänsä käytöstään. Hän oli taas odottanut, että ottaisin häneen yhteyttä. Kysyin, miksi minä ottaisin yhteyttä, kun hän on se, joka katkaisi välit.

Körde väitti edelleen, ettei muista katkaisseensa välejä. Eipä sillä sinällään mitään väliä ole.

Sanoin Kördelle, että ymmärrän, ettei hän voi sietää työtäni. Tällä kertaa mies oli sitä mieltä, että työ ei ole mikään ongelma. Eikä minun työni ole syy siihen, että hän pelkää tauteja eikä halua koskea minuun.

Oikea syy (kaikkeen?) on se, että hänellä on edelleen lääkkeistä johtuvia erektio-ongelmia eikä hän kestä sitä tilannetta. Tämän ongelman kanssa olemme eläneet alusta asti eikä se ole ollut minulle mikään kynnyskysymys.

Ikään kuin sivulauseessa mies myönsi olevansa lääkekoukussa.

Sanoin Kördelle, että epäilin lääkeriippuvuutta jo siinä kohtaa, kun hän ensimmäisen kerran mainitsi, mitä kipulääkettä syö. Kysyin, miksi hän ei ole voinut tuotakaan asiaa minulle heti alussa kertoa. Körde vastasi, että lääkeriippuvuutta ei ole ollut helppoa itsellekään myöntää.

Juttelimme jonkin aikaa asioista. Sanoin Kördelle, että hänen puheensa ja tekonsa eivät täsmää koskaan. Ja että jatkuvat anteeksipyynnöt eivät toimi, kun käytös ei koskaan muutu.

Körde toivoi, että voisimme käydä vaikka kahvilla, kun hän jossain kohtaa palaa työreissultaan. Lupasin harkita asiaa.

Tiedän faktat, mutta jokin vetää minua jatkuvasti Körden luokse. Tiedän, etten voi luottaa häneen koskaan. Kaikki salaisuudet eivät ole tässä, vaan aina tulee lisää juttuja, joista hän ei ole kertonut. Miehen mieliala vaihtelee en edes tiedä minkä mukaan, mutta vaihtelee niin, ettei siinä pysy kukaan perässä. Työni on aina joko täysin fine tai täysin helvetistä, enkä koskaan voi ennalta tietää, kumpaa se on. Paitsi jos olen työkeikalla.

Kun tiedostan nuo tosiasiat, pitäisi tajuta juosta ja lujaa. Miksi kiusaan itseäni? Miksi ripustaudun mieheen, joka kohtelee minua huonommin kuin kukaan tähän mennessä?

Tänään tein hetkellisen välirauhan itseni kanssa ja yritän olla armollisempi itseäni kohtaan. Olen väsynyt tuntemaan jatkuvaa syyllisyyttä siitä, etten pysty päästämään Kördestä irti.

Tilanteet jatkuvat niin kauan kuin niistä on jotain opittavaa. Selkeästi tämä Körde-kuvio on vielä kesken. Täytyy vaan toivoa, että oma mielenterveys kestää.

Körde oli vetänyt perseet juhannuspäivänä. Hän oli vittuillut kaikki yhteystietonsa läpi ja antanut palaa oikein kunnolla. Juoppohulluus kulkee suvussa, hän kertoi.

Ilmeisesti perseet osuivat siihen samaan kohtaan, kun hän laittoi minulle reilu viikko sitten aamuyöllä viestiä ja katkaisi välit.

Kyselin hieman ja sain sellaisen vaikutelman, että Körde ei muistanut lopettaneensa meidän juttuamme. En ole varma, kiinnostaako minua enää, mikä on totuus. Luulen, että joka tapauksessa totuus on minulle eri kuin Kördelle.

Körde kirjoitti, että hänellä on ollut kunnon työmaa korjailla välejä ihmisiin ja selittää käytöstään. Minuun hän näköjään otti yhteyttä viimeisten joukossa. Tai en tiedä, miten muuten se selittyy, että hän ehti olla reilun viikon hiljaa.

Jos minä olisin mies parisuhteessa ja perseilisin kännissä, pitäisin todella huolen, että korjaisin välit ensimmäisenä kumppanini kanssa. Vittu ensimmäisenä. Ja heti. Tekisin kaikkeni, että toinen tajuaisi, miten pahoillani ja katuvainen olen.

Nyt kun olin pari päivää oikeasti tärkeiden ihmisten seurassa ja elämässä ainutkertaisia hetkiä, alan ehkä pikkuhiljaa tajuta ja hyväksyä, että en koskaan saa Kördeä. Se mies vaan ei halua minua elämäänsä. Niin yksinkertaista. Puhua hän kyllä osaa, mutta tekojen tasolla ei tapahdu yhtään mitään.

Siskon perheellä on nyt tosi raskasta. Minua ahdistaa seurata vierestä, kun en voi tehdä muuta kuin tyyliin tarjota rahaa, jos sillä saa jotain ratkaistua. On paljon helpompi kärsiä itse kuin seurata muiden kärsimystä.

Nyt jos koskaan toivoisin, että olisi joku oma tyyppi vierellä tukemassa ja kuuntelemassa. Ei tarvitsisi edes sanoa tai tehdä mitään, olla vaan vierellä. Sitten kun mietin, että Kördestä pitäisi olla tuohon kaikkeen, niin en pysty edes kuvittelemaan sitä mahdolliseksi.