Näin aivan kauheaa unta viime yönä. Olin kuollut, mutta hengitin. Joku mies sulki minut ahtaaseen arkkuun, josta onnistuin änkeämään itseni pois juuri ennen kuin tukehduin. Kävelin kuolonkankeana isän huoneesta keittiöön, jossa huomasin koristeluista, että nyt on joulu. Iski hirveä ahdistus, etten saa enää koskaan viettää yhteistä joulua perheeni kanssa. Raahauduin veljen huoneeseen, jossa täti, äiti, sisko ja veli nukkuivat. Herätin heidät ja sanoin, että olen kuollut, mutta en voi mennä takaisin arkkuun, koska siellä ei voi hengittää. Täti sanoi, että onhan se varmaan hirveää, mutta ei tilanteelle voi mitään. Siihen heräsin ja mietin kauan, uskallanko laittaa enää silmiä kiinni.

Tuohon taisi tiivistyä kaikki olennainen viikonlopun ahdistuksesta ja viime aikoina luetuista kuolemakirjoista.

Voi luoja, miten voi olla näin paha olo. Ja se vaan jatkuu ja jatkuu eikä loppua näy.