Sisko sai tänä aamuna terveen poikavauvan. Ihanaa. Kerrankin kaikki meni hyvin. Pelkäsin koko aamun, että alamme kohta taas järjestää hautajaisia, kun mitään ei kuulunut. Mietin, kumman olisi parempi kuolla, jos kahdesta pitäisi valita. Ja kaikkea tuollaista tosi kevyttä. Mutta kaikki on siis onneksi hyvin.

Kirja lähti eilen viimeisillä korjauksilla eteenpäin. Äsken sain korjatun version kansikuvasta ja ehdotuksen takakannesta. Hyväksyin molemmat eli kirja lähtee nyt painoon. Aika jännää, vaikka kieltämättä on laimea ja vetämätön olo tuonkin suhteen. Yritän kaikin keinoin mollata ja vähätellä itseäni, vaikka tiedän, että oma kirja on kuitenkin aika iso ja mahtava juttu.

Elämä tuntuu merkityksettömältä ja turhalta. Pyörittelen veljen kuolemaa mielessäni. Päivästä toiseen mietin, miksen minä saanut kuolla ja veli elää. Tuula sanoi, että hyvät viedään ensin ja että ei sitä tiedä, mitä hyvää ja ihanaa minulle on vielä luvassa.

Eilen olin hörhölässä neljä tuntia leipomassa. Olin sen jälkeen niin poikki, että hyvä kun jaksoin jalat täristen pyöräillä kotiin. Miten ikinä kestäisin tavallista työelämää, kun neljä tuntia kerran viikossa vie kaikki voimat. Ja jos elämä on tällaista, miten kauan tätä oikeasti pitää jaksaa.