Kun näin ensimmäistä kertaa leikatut rintani paljaana, ajattelin, etten enää ikinä harrasta seksiä. Toisin kävi. Puolitoista viikkoa siihen meni, mutta eilen illalla ja yöllä tuli paneskeltua useammankin kerran.

Alun perin minun piti viettää uudenvuodenaattoa ystäväni kanssa, mutta suunnitelmat peruuntuivat. Pyysin Pasia seuraksi, koska halusin testata, miltä tuntuu tavata joku mies leikkauksen jälkeen.

Jonkin verran viiniä se tarvitsi, mutta sitten himot lähtivät käsistä. Pidin koko ajan tukiliivejä ja pientä toppia päälläni, koska en halua näyttää rintojani kenellekään. Pasia se ei haitannut ja hän oli muutenkin valmis etenemään minun tahdissani.

Seksi oli melkoisen kiihkeää. Jossain kohtaa muistin, että rintoja ja haavoja pitäisi vielä varoa. Onneksi mitään vaurioita ei tullut.

Kevyen humalatilan turvin uskaltauduin laittamaan Pasin käden rinnalleni. En olisi siihen pystynyt selvin päin. Nytkin tärisin, kun tunsin miehen kosketuksen rinnoillani. Enkä muuten mistään nautinnosta vaan pelosta ja jännityksestä. Mutta kokeilu onnistui ja jossain määrin se teki oloni ehjemmäksi.

Eilisen tapahtumia edelsi useampi hyvä päivä. Itken toki usein, koska tunteet ovat niin herkässä ja vähän väliä tulee jotain surullisia asioita mieleen. Mutta muuten toipuminen on edennyt hyvin.

Siskoni oli loppuviikosta käymässä. Hän kysyi ensimmäisenä, olenko ottanut rauhoittavaa, kun olen niin rauhallinen. Hän ilmeisesti pelkäsi, että olen täysin romahduspisteessä ja itken vain koko ajan. Toki olen sitäkin tehnyt. Ja ei, en ollut ottanut.

Oli raskasta nähdä, miten huolissaan sisko on tilanteestani. Yritän kuitenkin olla murehtimatta läheisteni jaksamista ja keskittyä omaan toipumiseeni. En jaksa nyt kannatella muita.

Aamuhämärässä näytin siskolleni leikatun rinnan. Kysyin tietenkin etukäteen, koska en halua traumatisoida ihmisiä leikellyillä rinnoillani.

Sisko reagoi näkyyn aika neutraalisti. Minuakaan ei sen kummemmin ahdistanut.

En ole enää itkenyt, kun katson rintojani peilistä. Surullinen olo kyllä tulee, kun muistan, miten upeat rinnat minulla oli ennen.

Voin jo koskettaa rintoja ihan normaaliin tapaan. Teenkin sitä usein, jotta sopeutuisin paremmin nykyiseen kehooni. Välillä se onnistuu paremmin, välillä huonommin.

Tällä hetkellä odotan, että pääsisin pian takaisin salille. Se lisäisi itsevarmuutta ja tunnetta, että olen vahva ja voimakas omassa kropassani. Harmi vaan, että salille pääsen vasta aikaisintaan tammikuun loppupuolella.

Odotan myös patologin lausuntoa kasvaimista. Minulla on edelleen huono aavistus, mutta toisaalta en luota täysin omaan intuitiooni, kun olen niin kovassa henkisessä myllerryksessä. Ehkä kaikki meneekin hyvin ja olen kuvitellut kaiken.

Minulla on toiveikas olo töiden jatkamisen suhteen. Aion aloittaa niistä asiakkaista, jotka tietävät leikkauksesta ja joihin luotan. En ota riskiä, että joku kommentoi jotain ikävää ja pahoitan mieleni. Pikkuhiljaa rauhassa totuttelen ja tietenkin vasta sitten, kun haavat ovat kunnolla parantuneet.