Aamu alkoi loistavasti. Yritin ohittaa yliuteliaan isännöitsijän siinä onnistumatta. Hirveä kysely ja utelu, mitä teen ja miksi. Mies tietää veljeni kuolemasta, ja ihmetteli vaan, miksi olen vielä sairauslomalla. Kuulemma asiat eivät parane murehtimalla ja yksin miettimällä. Aijaa. Voihan perse teki mieli mätkäistä isomahaista ukkoa turpaan. Seuraavan kerran kun tunkee kyselemään sanon, että olen juuri sähköhoitoon lähtemässä. Jos hiljenisi hetkeksi.

Kävin psykolla istumassa koomisen vartin. Puhuimme jostain epämääräisestä ex-akateemisesta henkilöstä, joka istuu ja ihmettelee television ääressä elämää. Siinä toinen jonka naamataulun voisin muokata uuteen uskoon. Koska minulla ei ole ajankohtaisia itsemurhasuunnitelmia, kaikki on niin hyvin kuin voi olla. Sain sentään ilmaiset lääkkeet taas pariksi kuukaudeksi, että jotain hyvää. Ja uudelle psykologille aika kesäkuun puolessa välissä. Nopeaa toimintaa.