Tulin tänään siskon luota takaisin tänne iki-ihanaan saunayksiööni. Olimme isän ja Riitan kanssa pari päivää siskolla ikään kuin suoristamassa juhannuksen mutkia. Tai no tuskin kukaan muu kuin minä kokoontumisen noin ajatteli. Hyvin meni kuitenkin. Isäkin oli enemmän läsnä, kun oli "vieraassa" paikassa eikä päässyt karkumatkoilleen niin kuin maalla omassa kodissaan.

Kummipoika on kyllä niin ihana. Poitsu on vielä siinä iässä, että hän tulee juoksujalkaa halaamaan ja pussaamaan, kun näkee tätinsä. Ja joka ilta yöhalit ja öitäpusutkin saan, jos olen maisemissa. Mikä täydellinen aarre, pikkuveljensä myös.

Riitan tsemppaamana lähdin tänään ensimmäistä kertaa tänä kesänä vapaaehtoisesti ulos (täällä kaupungissa siis). Kuulostaa lähinnä säälittävältä, mutta en tosiaan pääse tästä ahdistuksen vankilasta ulos muuten kuin pakolliselle ruokakauppareissulle, naapurisalille ja kahville Tuulan kanssa. Miten osaakin ihminen pienentää pikkuruisen maailmansa näin.

Ahdistus iski heti ulkona, mutta siitä huolimatta kävelin tuohon läheiselle rannalle ja istuskelin ulkosalla tunnin verran. Aika pian ahdistus helpotti ja tuli melkeinpä hyvä olo ja sellainen tilan tunne, jonka yleensä koen vain isän luona maalla tai ulkomailla meren rannalla. Ja tuo kaikki tila noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Jospa yrittäisi mennä huomenna uudestaan.