Kun Mikan kuolemasta oli kulunut tasan viikko, korkeammat voimat tekivät hyvin vahvan väliintulon elämääni. Kirjoitin tästä jo vuosia sitten, mutta kertaan vielä lyhyesti olennaisimman. Näin siis vahvan violetin värisen valon, jota kohdistettiin suoraan sydämeeni. Samaan aikaan kuulin äänen, joka toisti useaan kertaan, että Mikalla on kaikki hyvin.
Tajusin jo sillä hetkellä, että nyt tapahtuu jotain todella suurta. Olin vain silloin niin sairas, katkera, vihainen ja täynnä pelkkää kielteistä energiaa, että tuo violetti valo hiljeni pitkäksi aikaa.
Jossain vaiheessa sain Mikalta tiedon, että hän kuoli siksi, että minä saisin elää. Silloin vastaus tuntui käsittämättömältä. Miten rakkaan veljeni kuolema voisi mitenkään liittyä minuun, koska olen ehkä joku maailman turhin ja tarpeettomin ihminen, jonka olisi pitänyt kuolla Mikan sijaan.
Tämän kuluneen häkellyttävän viikon aikana olen tajunnut, että Mikan viesti oli totta. (Huom. Mikan kuolemalla oli jokaiselle hänen läheiselleen oma tarkoituksensa. Minä tiedän vain oman osuuteni.) En jaksa kaivella asiaa enempää, koska se on menneisyyttä, mutta kirjaan vain ylös tämänkin oivalluksen.
Sanoin ystävälleni muistaakseni loppukesästä, että minulla on sellainen tunne, että kohta tapahtuu jotain tosi suurta. Että vähän niin kuin tsunamissa ensin pinnan alla väreilee ja sitten vyöryy oikein olan takaa.
Voin kertoa, että nyt vyöryy.
Viikonloppukurssi jatkoi sitä, minkä alkupiste on siellä violetin valon kokemuksessa Mikan kuoleman jälkeen.
Kulunut viikko on ollut häkellyttävä. Tiistai-iltana osallistuin kaukoenkelihoitoon, joka oli järisyttävä. Näin, miten kolmatta silmääni ja kruunuchakraani avattiin. Erilaisia valokuvioita tuli vauhdilla suoraan päin näköä, päässä oli raskas tunne ja oli vaikea nousta sohvalta ylös. Kämmenet olivat niin kuumana, että tunsin niissä selkeän energian, kun pidin kämmeniä kaukana toisistaan. Jossain vaiheessa koin, että nyt on ihan hilkulla, että lähden irtaantumaan kehostani. Vielä en kuitenkaan ollut siihen valmis.
Tällä viikolla osallistuin ilmaiseen enkeliseminaariin. Olen kuunnellut webinaareja, meditoinut ja tehnyt harjoituksia. Seminaarin energiat ovat käyneet niin kuumina, että minun on ollut tosi vaikea rauhoittua. Olen nukkunut noin viittä tuntia per yö ja silti tehnyt hyviä treenejä salilla. Ei yksiäkään päikkäreitä.
Viimeksi perjantaina tuntui, että oikein kuulen, miten palaset loksahtelevat paikoilleen. Saan vastauksia sellaisiin kysymyksiin, joita olen pyöritellyt koko ikäni. Yhtäkkiä kaikki kärsimys näkyy pelkkänä siunauksena. Ravintoasioissa tulee sellaisia oivalluksia, joita olen vuosikaudet yrittänyt kaivaa. Oloni on niin superrauhallinen ja levollinen, että vähän väliä kiitän korkeampia voimia tästä hetkestä.
Perjantaina olin Karsan ja hänen naisystävänsä kanssa reissussa. Joimme alkoholia sopivasti enkä ollut erityisen humalassa. Tai ehkä humalassa, mutta olen juonut paljon paljon suurempia määriä ilman minkäänlaisia oireita.
Kysyin aamulla Karsalta, mitä minulle oikein tapahtui, koska en muistanut lähellekään kaikkea.
Myöhemmin illalla, kun Karsan naisystävä lähti ja jäimme vielä kahdestaan puuhailemaan, Karsa sanoi, että olin mennyt omituiseksi. Hän oli ajatellut, että nyt olen taas yhteydessä johonkin henkimaailmaan, koska olin ollut kuin taju kankaalla mutta silmät auki. Hän ei saanut minuun mitään kontaktia.
Jossain vaiheessa olin alkanut ääneen valittaa ilmeisesti kipua tai jotain, en osaa sanoa. Sitten muistan, että aloin ikään kuin kouristella. Ylävartaloni nyki tosi kovaa, joka paikkaan sattui, oksetti ja kipu oli tosi kova. En pystynyt hallitsemaan kehoani ollenkaan.
Karsa oli yrittänyt rauhoitella minua ja istui vieressäni. Karsa sanoi, että viimeistään siinä vaiheessa hän tajusi, että nyt on kyllä jokin muu voima paikalla kuin alkoholi.
Tilanne meni noin vartissa ohi. Sen jälkeen nukahdin ja heräsin joskus yöllä miettimään, mitä ihmettä illalla oli tapahtunut. Olo oli kuin jyrän alle jääneellä.
Koska viikko on ollut muutenkin niin erikoinen, tajusin, että tuossa kohtauksessa oli todennäköisesti kyse jostain puhdistamisesta. Mietin, että saan tähänkin asiaan varmuuden, kunhan aika koittaa.
Aamulla jatkoin päiväksi ja seuraavaksi yöksi siskoni luokse. Virhe! Olin aamusta asti niin pihalla ja seis, että hyvä kun sain muodostettua normaalisti lauseita. Puhuminen oli tosi raskasta ja koin, että ympärilläni oli jokin suoja, joka pakotti minut hiljenemään. Oloni oli rauhallinen ja tuntui, että syke laski hyvinkin alas. Mieti siihen päälle siskon äänekäs perhehärdelli, huh.
Viime yönä sain varmistuksen, mistä tuossa perjantai-illan kohtauksessa oli kyse. Näin äidin unessa. Hän ikään kuin romahti henkisesti edessäni ja itki hyvin voimakkaasti. Minä sanoin äidille jotain, että meillä nyt vaan on tavallista vaikeampaa ja yritin lohduttaa häntä. Kun halasin äitiä, koin meidän välillä tosi voimakkaan läheisyyden ja puhtaan valkoisen valon. Ihan kuin äiti olisi ollut jättämässä hyvästejä.
Heräsin siihen, että itkin. Mietin hetken, että mitäs ihmettä nyt taas tapahtuu. Sitten tajusin, että unessa äiti teki minulle suuren palveluksen ja päästi minut irti kaikesta siitä tuskasta ja kärsimyksestä, jota olen sisälläni kantanut hänen vuosien sairastelun ja lopulta kuoleman takia.
Äiti näytti, että minä olen nyt vapaa eikä minun tarvitse enää kantaa äitiin ja Mikaan liittyvää kärsimystä ja surua, vaan voin pitää heidät vain täysin puhtaina ja rakkaudellisina valo-olentoina nyt vierelläni. Kaikki paha, tuska, kärsimys, itku, syyllisyys. Niitä ei enää ole.
Nyt kun kirjoitan tätä kaikkea, tuntuu, että joku kirjoittaa minun puolestani. Ihan hullu olo ja siis hyvällä tavalla. Toivottavasti ystäväni eivät huolestu, kun lukevat tätä. Oikeasti. En ole ikinä tuntenut itseäni näin hyvinvoivaksi ja eläväksi. Jotain ihmeellistä tapahtuu vähän väliä. Yritän vain pysyä mukana ja löytää aina sopivan välin, että saan kaiken kirjattua tänne blogiin ylös.
Ja kuin sokerina pohjalla. Juuri kun aloin olla valmis päästämään irti Samista, hän sanoi äsken, mitä jos kumminkin jatkaisimme joulukuun jälkeen. Palaan tähän myöhemmin.
Kommentit