Ihan pimeä olo aina noiden iltalääkkeiden jälkeen. Unilääkettä en uskalla ottaa, koska se lisää ruokahalua enkä halua lihoa tästä painosta yhtään enempää.

Lähden huomenna maalle katsomaan, miten isä ja mummu pärjäilevät. Isä kertoi tänään, että Teijan äiti on aivan innoissaan kirjaprojektistani. Siitä tulee kuulemma mestariteos, ja olin näyttänyt niin komealtakin äidin hautajaisissa. Nauroin siskolle, että kirjani saa varmasti ihan hulluna ilmaista mainosta, kun Teijan äidistä on kyse. Ei onneksi mitään paineita saada kirjaa valmiiksi.

Ihan hyvä olo jatkuu. Huomasin tänään, että pystyn kävelemään kaupungin keskustaan melkein menettämättä hermojani. Se on jo edistysaskel, pieni mutta edistystä kuitenkin. Enää ei tee mieli hakata jokaista vastaantulijaa. Ehkä joka toinen silti.

Varastin ajan keuhkolääkärille. Haluan tietää, kuvittelenko vain vai onko keuhkoissani oikeasti jotain vikaa. Olen jutellut monen ihmisen kanssa ja kaikki ovat olleet sitä mieltä, että ei tavallinen kävely voi normaalipainoista henkilöä hengästyttää siinä mitassa kuin minua tekee. Ehkä se on astmaa niin kuin veljelläni tai joku keuhkotauti kuten äidilläni ja hänen äidillään. Tai sitten kuvittelen, mutta varmuus on saatava. Tulen hulluksi tämän tukehtumisen tunteen kanssa.