En pidä syntymäpäivästäni. Yritän päästää irti siitä ajatuksesta, että syntymäni oli elämäni suurin virhe, mutta ei se niin vain onnistu. Pari helmeä on silti matkan varrelle sattunut. Viimeisin syntymäpäivä Intiassa oli loistava, mutta ehkä toinen ulkomaankeikka menee vielä edelle.

Kaksitoista vuotta sitten olin Dominikaanisessa tasavallassa. Syntymäpäivää vietin päivän kestävällä ratsastussafarilla, joka oli mielenkiintoista siinä mielessä, että olin ratsastanut siihen mennessä nolla kertaa. Mitä nyt siskon mukana tuli joskus pienenä talleilla vähän hengailtua, mutta ratsastanut en silloin.

Päivä oli upea. Mielettömiä maisemia ja sitä eilen mainittua rynkytystä hepon selässä, kun enhän minä osannut ratsastaa. Toki minulla oli paikallinen henkilökohtainen avustaja, jonka kanssa etenimme omaan tahtiin, kun muut laukkasivat pitkin ja poikin jokia. Tyyppi kutitteli välillä ties millä kepillä minua ja näin jälkeenpäin harmittaa, kun en pyytänyt häntä sivupoluille tekemään lähempää tuttavuutta.

En muista, meninkö samana iltana vai vasta seuraavana treffeille  ratsastussafarin vetäjän kanssa. Sellainen tumma loistokroppainen komistus, ai että. Hän vei minut  paikalliseen baariin, jossa vähän pyörähdimme merenquen tahdissa. Teimme romanttisen kävelyn pimeällä rannalla ja melkein jo hommailimme siellä, mutta siirryimme kuitenkin johonkin tänne viedään puutteessa olevat turistileidit panolle -paikkaan. Ja voin kertoa, että oli ikimuistoinen reissu kaiken kaikkiaan.