Unelmani on elää omanlaista elämää tässä hetkessä, etten murehtisi koko ajan menneitä tai tulevia. Haluaisin matkustaa paljon ja tehdä töitä sen verran kuin jaksan ja silti pärjätä omillani. Kai on selvää, että suurin unelmani olisi saada kuolleet henkiin, mutta täytyy yrittää malttaa siihen asti, kunnes itsekin kuolen.

*************************************************************

Sain kesätöitä viideksi viikoksi samasta talosta, jossa olen nyt harjoittelussa, eri osastolta vaan. Huvittavaa, miten helppoa työn löytäminen ja saaminen on tällä alalla verrattuna aiempaan vuosien tuskailuun ja epätoivoon. Nytkin "työhaastattelu" oli lähinnä vain muodollisuus, jossa osastonhoitaja kyseli vähän opinnoista ja harrastuksista ja otti yhteystiedot.

Viisi harjoittelupäivää olisi vielä jäljellä. Aika poikki olen, mutta silti pärjännyt omasta mielestäni hienosti. Ohjaajaltakin sain hyvää välipalautetta. Hän sanoi, että aiemmin on ollut sellaisia opiskelijoita, jotka menevät ihan paniikkiin, kun pitäisi tehdä jotain ja ohjaaja katsoo vieressä. Minä menen reippaasti ja teen pyydetyt hommat eikä siinä sen kummempaa.

On kyllä mielenkiintoista, miten paljon olen koulun harjoittelutunneilla aina jännittänyt kaikkea. Harjoittelujaksolla kaikki on sujunut tosi hyvin enkä ole jännittänyt oikeastaan mitään. No, ehkä laskimonäytettä vähän, mutta en paljon sitäkään. Ja koulussa on pitänyt ottaa rauhoittavia ja panikoida joitain taitokokeita, kun nyt en ole yhtenäkään päivänä edes miettinyt rauhoittavia. Hyvä minä.

Serkun miehen isä kuolee haimasyöpään viikon sisällä. Serkun mies ei ole kovinkaan läheinen minulle, tosin hän puristaa aina pitkään kaulasta jos näemme. Mietin, miltä tuntuu katsoa kärsivää isää ja odottaa hänen kuolemaansa. Sitten tajuan, että samassa tilanteessahan minä olen ollut. Tosin sillä erolla, että en ikinä uskonut äidin kuolevan, vaikka se tieto suunnilleen luki äidissä viimeiset vuodet. Käsittämätöntä, miten ihminen suojelee itseään liian musertavalta tuskalta uskomalla, että rakas voi tervehtyä ja palata sairaalasta kotiin vaikka ei kykene enää puhumaankaan, kun henki ei kulje.