Juttelin tänään facessa yhden miestuttavan kanssa. Tutustuin mieheen yksitoista vuotta sitten kesätöissä, kun tein hänestä ja jättiputkesta juttua paikallislehteen. Mies kuulemma muistaa kyseisen haastattelun kuin eilisen. Hahaa, tulipa taas naurettua itsekseen pitkästä aikaa, kun muistelin villiä kesää. Ihanaa, että minulla on paljon hyviäkin muistoja ja onnellisia hetkiä.

Mistä tulikin mieleeni. Mihin kaikki ilo on kadonnut elämästäni. Okei, yksitoista vuotta sitten kaikki olivat vielä hengissä enkä siinä mielessä ollut totaalisesti menettänyt uskoa elämään. Olin silti masentunut ja halusin kuolla. Tosin kesä oli elämäni parhaita, kiitos erään Päivin ja aktiivisen sosiaalisen elämän.

Viime päivinä olen facessa seuraillut kavereiden ja tuttujen kuvapäivityksiä polttareista, häistä, vauvoista ja esikoisten ensimmäisistä koulupäivistä. Tunnen itseni lähinnä häiriintyneeksi avaruusolennoksi, kun minä voisin pistää ilmoille päivityksen ”Kuolemaa odotellessa” vakavalla naamakuvalla.

Missä olet elämä.