Ensimmäinen psykiatrisen hoitotyön harjoitteluviikko on ollut suunnilleen perseestä. Liikaa tyhjää ja tylsää kellon katselemista enkä aina tiedä, miten päin olisin töissä ja asiakkaiden luona. Töissä kun on tullut vastaan ainakin kaksi tuttua naamaa, jotka ovat istuneet tässä sinisellä sohvallani keskustelemalla itsemurha-aikeistani. Voi miettiä, miten epämukavalta tuntuu heidät kohdata nyt. Terapeuttini tosin sanoi, että minulla ei ole tarvetta selitellä mitään ja varmasti moni olisi ja on hämmästynyt ja ylpeä siitä, miten olen päässyt elämässäni eteenpäin.
Tähän mennessä asiakkaat ovat olleet aika laimeita, tosin pari mielenkiintoista tapausta on joukossa. Yksi asiakas esimerkiksi kertoi, että hänen kuolleen veljensä henki vaeltelee hänen asunnossaan. Yllättävää, että pyysin häntä harjoittelujaksoni omaksi asiakkaaksi.
Rokkitukka kävi eilen. Ilta oli aikamoinen. Seksiä joo, ja sitten mies otti kitaransa, soitti ja lauloi. Ensin käheällä äänellä, mutta lopulta voimakkaalla matalalla äänellä. Rakastan musiikkia. Jos joku upea mies kitaran säestyksellä laulaa pyytämättä minulle Knockin´on heaven´s door –kappaleen, se on kuin taivas aukenisi. Ihan tärisin, kun se ääni ja tunnelma menivät niin syvälle. Jotain aivan …
Lopussa erehdyin kyselemään, utelias kun olen. Rokkitukka sanoi, eikö olisi parempi, jos ei tiedä liikaa. No nii-in, sanopa muuta. Baari-iltana mies oli vapaa, nyt hänellä on vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta. Petyin todella. Varsinkin tuollaisen yhteyden jälkeen. Siihen, että hän ei voinut kertoa totuutta heti baarissa ja siihen, että en ole niin tärkeä, että minulle voisi puhua asiat suoraan.
Enkä olisi halunnut haikean surullisissa Mika-fiiliksissä kuulla, että mies joka esittää täydellisesti yhden maailman parhaimmista kappaleista, on varattu. Ja niin. Eihän se olisi mitään muuttanut, jos olisin tiennyt miehen perheestä. Yritän vain uskotella itselleni, että lähes kaikki moraalivirheet tehneenä, olisin nyt jotenkin hienompi ihminen ja jättäisin varatut miehet rauhaan.
Äsken töistä kävellessäni mietin, että haluan aina sitä mitä en voi saada. Perusdefenssi. Mutta elämä on. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Illemmalla otan viinilasin meikatun naaman eteen ja lähden treffeille yhden naisen kanssa.
Tähän mennessä asiakkaat ovat olleet aika laimeita, tosin pari mielenkiintoista tapausta on joukossa. Yksi asiakas esimerkiksi kertoi, että hänen kuolleen veljensä henki vaeltelee hänen asunnossaan. Yllättävää, että pyysin häntä harjoittelujaksoni omaksi asiakkaaksi.
Rokkitukka kävi eilen. Ilta oli aikamoinen. Seksiä joo, ja sitten mies otti kitaransa, soitti ja lauloi. Ensin käheällä äänellä, mutta lopulta voimakkaalla matalalla äänellä. Rakastan musiikkia. Jos joku upea mies kitaran säestyksellä laulaa pyytämättä minulle Knockin´on heaven´s door –kappaleen, se on kuin taivas aukenisi. Ihan tärisin, kun se ääni ja tunnelma menivät niin syvälle. Jotain aivan …
Lopussa erehdyin kyselemään, utelias kun olen. Rokkitukka sanoi, eikö olisi parempi, jos ei tiedä liikaa. No nii-in, sanopa muuta. Baari-iltana mies oli vapaa, nyt hänellä on vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta. Petyin todella. Varsinkin tuollaisen yhteyden jälkeen. Siihen, että hän ei voinut kertoa totuutta heti baarissa ja siihen, että en ole niin tärkeä, että minulle voisi puhua asiat suoraan.
Enkä olisi halunnut haikean surullisissa Mika-fiiliksissä kuulla, että mies joka esittää täydellisesti yhden maailman parhaimmista kappaleista, on varattu. Ja niin. Eihän se olisi mitään muuttanut, jos olisin tiennyt miehen perheestä. Yritän vain uskotella itselleni, että lähes kaikki moraalivirheet tehneenä, olisin nyt jotenkin hienompi ihminen ja jättäisin varatut miehet rauhaan.
Äsken töistä kävellessäni mietin, että haluan aina sitä mitä en voi saada. Perusdefenssi. Mutta elämä on. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Illemmalla otan viinilasin meikatun naaman eteen ja lähden treffeille yhden naisen kanssa.
Kommentit