Huonetoverini hourulassa on mielenkiintoinen tapaus. Hän tuli eilen huoneeseen ja sanoi, että älä säikähdä, kun hän aikoo huutaa. Sitten tyttö kiljui ja huusi suoraa huutoa tyynyyn. Huutamisen jälkeen tyttö alkoi pyyhkiä pölyjä kaikilta mahdollisilta pinnoilta huoneessa. Mahtoi ottaa päästä.

Olen miettinyt paljon Teijaa. Hän on jostain syystä ottanut etäisyyttä minuun tai meidän perheeseen. Käy kuulemma terapiassakin. Ymmärrän kyllä, että on vaikea pitää yhteyttä kuolleen poikakaverin sukulaisiin, mutta silti tuntuu vähän tyhmältä. Väkisinkin mietin, olenko itse sanonut tai tehnyt jotain, minkä takia Teija ei halua pitää yhteyttä. Ehkä näin ei ole, ehkä tilanne on vain todella tuskallinen kaikille osapuolille.

Tänään tuli ensimmäistä kertaa sellainen lohdullinen ajatus mieleen, että ehkä joulusta voi tulla ihan hyvä juhla. Veli on poissa, mutta meidän kaikkien sydämissä ikuisesti. Täytyy vaan yrittää uskoa, että hän on nyt jossain paremmassa paikassa. Kunpa veli näkisi, miten tärkeä hän minulle on yhä.