Viime viikolla, kun haimme isän kanssa äitiä sairaalasta, kerroin isälle, että aion mennä sähköhoitoon. Isä kysyi, osaanko ja haluanko selittää, miksi olen kyseiseen ratkaisuun päätynyt. Annoin isälle mahdollisuuden niin halutessaan lukea rivien välistä, että joko minä kuolen tai yritän saada apua sähköhoidosta. En ole tainnut koskaan sanoa mitään noin todenmukaista isälle. Ilmeisesti rivit menivät jakeluun, koska isä sanoi, että sitten sähköhoitoa kannattaa ehdottomasti kokeilla. Alkuvuodestahan isä antoi ymmärtää, että hän on sähköhoitoa vastaan. Tai mistä sen tietää, kuvittelinko vaan.

Juttelin viime viikolla terapeutilleni sähköhoidosta ja lähete kirjoitetaan tällä viikolla. Onneksi minun ei tarvitse käydä psykon vastaanotolla, vaan mies kirjoittaa lähetteen aiempien tapaamisten perusteella. Nyt se on siis menoa. Terapeutti ei osannut sanoa, minkälaiset jonot sähköhoitoon on, että kuinka nopeasti pääsen sinne. Uskoisin, että tämän vuoden puolella kuitenkin.

En tiedä, onko tässä mitään järkeä. Elämässä, sähköhoidossa, missään.