En olisi ikinä uskonut, miten hyviä fiiliksiä voin kokea Mikan ja äidin kuoleman jälkeen. Oikeasti. Aivan hirvittää ajatella, mitä kaikkea olisin voinut menettää, jos olisin tappanut itseni niin kuin meinasin. Toivon koko sydämestäni, että rankka taustani antaa minulle ammattitaitoa, kykyä kohdata ja auttaa ihmisiä, jotka ovat yhtä toivottamassa tilanteessa kuin minä joskus olin. En halua asettautua uhriksi tyyliin  minun on pakko auttaa muita ihmisiä, jotta kokisin oman elämäni arvokkaaksi. Päinvastoin. Haluan olla muiden tukena, koska tiedän, mitä on elää kun ei ole mitään toivoa jatkaa elämää ja kun joka ikinen minuutti on yhtä saatanan tuskaa.
 
Teen lopputyötä henkilökohtaisesta aiheesta. Muut ovat ilmaisseet huolensa, miten jaksan reilun vuoden tehdä sitä. Yksin. Kukaan ei ole sinua auttamassa, paitsi nämä ohjaustuokiot, sanoi opettaja. Minä ajattelen, että Mika auttaa minua joka askeleella. Hänen ja äidin ansiosta olen opiskelemassa ja elän. Elän enkä vain odota kuolemaa, vaikka se on edelleen ykköstoiveeni. Miettikää, miltä tuntuu elää ja olla elossa. Että on mahdollista tehdä ihan mitä vaan.
 
Jos olisin tappanut itseni, en olisi koskaan tavannut pitkälettiä. En olisi uskaltanut elää ja tehdä asioita, jotka pelottavat aivan helvetisti. En olisi tässä ja nyt lähdössä treffeille hottis pariskunnan kanssa. Olisin menettänyt aikaa isän, siskon, poikasten ja rakkaiden ystävieni kanssa. Mitä tuhlausta. Onneksi olen tänään tässä.