Maanantaina meinasi hajota pää. Tai en tiedä, miten pää voi meinata hajota, jos se on sen tehnyt jo useaan kertaan. Anyway. Kartsa (matkan mahdollistaja, jos en aiemmin ole nimeltä maininnut) tuli kylään ennen neljää. Yritin sitä ennen suoriutua erinäisistä kouluhommista, mutta puolitiehen jäivät, kun mies ilmaantui aiemmin kuin olimme sopineet.

Tyyppi toi minulle kukkia, jotka jälleen kerran muistuttivat hautajaiskimppua. Ah ihanuutta. Lisäksi mies toi kassillisen suklaata ja muuta hyvää, vaikka olen lähemmäs kymmenen kertaa sanonut, että minulle ei tuoda mitään syötävää ja jos tuodaan, pitää kysyä ensin lupa. Kartsa tietää kyllä, että yritän laihduttaa matkaa varten, mutta hohhoijaa, kun eivät mene asiat jakeluun.

Ilta oli perseestä. Sen ihmisen jutut ovat jotain niin omituista, että jopa minä en jaksa ymmärtää. Kun päästään kakka-asioista eteenpäin, olemmekin siinä, mitä kaikkea moskaa löytyy minkäkin hampaan välistä, kun on vähän käyty raaputtelemassa hammaskiveä. Se, että opiskelen sairaanhoitajaksi, ei tee minusta jotain jätemyllyä, johon voi kaataa kaikki fyysisen elimistön ihanuudet. Örgh. Pyysi vielä mukia lainaksi, että voi huuhdella suusta kaikenlaisia moskia. Toinen örgh.

Illalla sitten olin ihan vittuuntunut ja lähdin nukkumaan. Kouluhommat pyörivät 24/7 mielessä ja heräsin kahdeltatoista katsomaan Kaksnelosta nauhalta. Hiki valui, sydän hakkasi ja ajattelin, etten ikinä selviä kaikista esseistä ja tenteistä ja ryhmätöistä ja ja ja. Jotenkin se tilanne laukesi, mutta mietin jo, että jätän koulun oikeastikin kesken. Minulla kun ei ole kovin paljon enää varaa leikkiä mielenterveydelläni.

Tänään oli ensimmäinen taitokoe. Läpi meni, vaikka tein kiitettävän määrän virheitä. Onneksi jälkikäteen sai suullisesti paikkailla ja selitellä, joten ei siinä sen ihmeellisempää. Opettaja jopa kehui joitakin kohtia suorituksestani. Perään oli suhteellisen tukala lääketieteen tentti, josta sain pisteet 24/25. Hämmentävää. Ehkä sähköhoito ei pilannutkaan lopullisesti muistiani tai sitten lukutekniikkani toimii. Muutenkin olen saanut (ryhmä)opettajaltamme hyvää palautetta esimerkiksi kirjoitustaidoistani ja omasta pohdiskelusta. Jopa suullista ryhmätyöskentelyäni hän kehaisi, vaikka en ymmärrä miksi. (Saan joka kerta muilta ryhmäläisiltä palautetta, että voisin olla aktiivisempi ja puhua enemmän.)

Nyt olisi iki-ihana kouluviikonloppu edessä. Huokaisen tämän illan osittain, mutta tässä parin päivän aikana pitäisi tehdä kolme esseetä, lukea tenttiin ja ettei menisi liian kevyeksi torstaina on anatomian ja fysiologian välitentti. Ja voin kuulkaas sanoa, että siinä latinan sekamelskassa ynnä muussa on helvetinmoinen homma.

Keskiviikkona olimme yhdessä kuolemaseminaarissa, josta jopa minä kiinnostuin. Varsinkin kun yhden puheenvuoron piti yliseksikäs viisikymppinen ylilääkäri. Huh huh, mikä mies ja mitkä mielipiteet. Mietin, tekisinkö hoitotahdon jo nyt ja kieltäisin elvytyksen sun muut. Eihän siinä mitään järkeä toisaalta ole, koska kiiretapauksissa ihmiset yritetään elvyttää, koska hoitotahtolappusia tuskin on heti käsillä luettavaksi. Mutta sellaisia ajatuksia tuli mieleen.