Tuliko talvi ihan yhtäkkiä vai minustako vain siltä tuntuu? Miten voikin olla, että yhdistän lumen niin vahvasti veljen kuolemaan? Se pyörii nyt koko ajan ajatuksissa. Joka puolella on vastassa veljen kasvot. Tai kuvassa. Yhä uudestaan ja uudestaan pyöritän sitä ajatusta mielessäni, etten näe veljeä enää tässä elämässä. Raskasta. Miksi näin piti käydä, miksi juuri meille. Miksi tarvitsimme näin vaikean kokemuksen. Miksi miksi miksi. 

Yritän kerätä voimia, että jaksaisin käydä tämän sähköhoitorumban läpi. Toivon, että saisin apua, mutta pelkään, että en saa mistään helpotusta pahaan olooni. En tiedä, miten jaksan elää näin huonossa kunnossa.

V ä s y t t ä ä. Koen olevani pettymys tässäkin hoidossa, kun se ei ala tehota. Huomenna olisi palaveri lääkärin kanssa. Sitten kai selviää, miten kauan hoitoa vielä jatketaan. Ei kai sähköäkään loputtomiin anneta, jos tuloksia ei ala tulla.