Kävin eilen kontrollikäynnillä reumapoliklinikalla. Lääkäri ei ollut erityisen tyytyväinen, kun en ole aloittanut reumalääkitystä. Hän sanoi saman kuin viimeksi eli että tällä menolla nivelet tuhoutuvat, kun tulehdus leviää syvemmälle ja tauti etenee vääjäämättä.

Kysyin, voisiko niskaani kuvata, koska se on vaivannut noin vuoden ajan ja pelkään, että reuma on jo sielläkin. Lääkäri sanoi, että niska voidaan kuvata, mutta kuvauksella ei ole mitään merkitystä, jos en aloita tulehduksen pysäyttävää lääkitystä. Jos reuma on niskassa ja tulehdus etenee, se voi pahimmillaan mennä selkäytimeen.

Siinä olivat taikasanat. Lääkäri onnistui tällä kertaa pelottelemaan minut ja suostuin kokeilemaan pistettävää reumalääkitystä.

Olo on täysin nujerrettu. Tiedän, että nivelreuma ei ole mitään verrattuna syöpään tai oikeasti vakaviin sairauksiin, mutta olen ihan hajalla. Lääkityksen aloittaminen on vastoin kaikkea, mihin tällä hetkellä uskon. Vituttaa niin paljon, että veri ei kierrä. Koen itseni täydellisen epäonnistuneeksi ja heikoksi, kun en onnistu pitämään itseäni terveenä ja joudun turvautumaan lääkkeisiin. Vituttaa, kun en pysty ruokavaliolla ja ajatuksella parantamaan itseäni. Niin moni muu pystyy siihen, miksi minä en.

Tuntuu, että minut pakotetaan nöyrtymään ja tekemään jotain, mitä en halua. Ehkä tämä on ansaittu rangaistus pahoista teoistani. Haluan hallita kaikkea ja pärjätä omin avuin. Nyt minulle näytetään, miten heikko oikeasti olen. Koen, että koko maailma on minua vastaan ja minulle nauretaan, kun joudun pakon edessä muuttamaan mieltäni lääkityksen suhteen.

Kaiken huippu oli, kun juttelin lääkärikäynnin jälkeen sairaanhoitajan kanssa. Hän sanoi nauraen, että aloittaisi heti minulle määrätyn toisen lääkkeen, koska se alentaa kolesterolia ja ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja. En tajua, mitä ihmisten päässä liikkuu. Kuka haluaisi vapaaehtoisesti syödä lääkkeitä, kun sairauksilta voi suojautua muutenkin?