Näin yöllä unta Mikasta. Olen odotellut Teijalta kuvia veljestäni, mutta ehkä hän unohti jo koko asian. Yöllä sitten havahduin uneen, jossa Mika oli viimeisten kuukausien lookissaan (veli värjäsi ja muutti hiustyyliä aika usein). Ikään kuin hän olisi tullut sanomaan, että katso nyt sitten minua ja kunnolla, kun et kerran muista, miltä oma veljesi näyttää.

Tiedättekö kun on sellaisia hetkiä, joista heti tietää, että niistä pitää imeä kaikki mahdollinen itseensä, koska ne ovat niin ainutlaatuisia. Sellainen tunne tuossa unessakin tuli. Tuijotin vain veljeäni ja mietin, miten uskomatonta on, että hän tulee minun katseltavakseni ja tapaamaan minua. Juttelimmekin jotain ja olin varma, että nyt kirjoitin kaiken kännykkääni muistiin, mutta eipä sieltä mitään enää aamulla löytynyt. Ei liene yllätys, miten raskasta oli herätä ja tajuta, että kaikki olikin vain unta.

Samanlaisia hetkiä koen monesti ulkomailla tai vaikka joskus isän (tai Riitan) kanssa jutellessa ja silloin, kun arabi oli yökylässä, äidin kuolinhetkellä, Mikan hautajaisissa.. Silloin elää vain siinä hetkessä ja toivoo, että se ei koskaan loppuisi ja että voisi muistaa joka ikisen yksityiskohdan ja tunteen. Surullista, miten moni elää elämäänsä niin kiireessä ja suorittamalla, ettei ehkä huomaakaan tuollaisia tilanteita. Tai mistä minä tiedän, kunhan arvelen.

Näkijä-blogissa oli herättävä haaste, joten kopioin sen tänne. Kuulostaa helpolta, mutta onko se sitä. Kokeilkaa, jos ette jo elä tällaista elämää.

"Tee jokainen päivä jotain, mistä nautit."