Olen piinannut ja syyllistänyt itseäni ajatuksella, että olisin voinut olla terveenä paljon parempi ja läheisempi isosisko veljelleni. Jos en olisi ollut niin masentunut, olisin soitellut useammin ja jaksanut tehdä kaikkea veljen kanssa silloin harvoin, kun hän loppuaikoinaan jotain ehdotti. (Vietti ihan kaiken ajan tyttöystävänsä Teijan kanssa.) Ymmärrän, että kaikki syyllistäminen on turhaa eikä se johda mihinkään paitsi entistä pahempaan oloon. Ja ehkä pitkäaikainen masennus on tehnyt minusta sellaisen ihmisen, joka olin veljelleni. Ei yhtään enempää eikä vähempää.

Olen keskittynyt vain suremiseen ja siihen, mitä ei enää ole. Ehkä se on juuri sitä, mitä isä tarkoitti sanoessaan, että sureminen on egon pullistelua. On kuitenkin niin paljon asioita, joista voin olla kiitollinen.

Minä olisin toivonut lapsena ja nuorempana, että joku olisi ollut minun turvana ja sanonut sen ääneen. Ehkä siksi sanoin monen monta kertaa veljelleni, että hän voi kertoa minulle mitä tahansa, vaikka olisi kuinka paha ja vaikea tilanne. Että olen aina valmis kuuntelemaan ja auttamaan. Siitä olen äärettömän onnellinen. Sain sanottua (ja nimenomaan ehdin sanoa) veljelleni tärkeitä asioita, sellaisia, joita itse aikoinaan olisin tarvinnut ja halunnut kuulla.

Muistan, kun kymmenisen vuotta sitten veljeni oli yksin kotona ja käärme oli purrut häntä. Veli soitti hädissään ensimmäisenä minulle eikä vaikkapa äidille tai isälle. Se tuntui jo silloin todella hyvältä, että olin tullut ensimmäisenä mieleen veljelleni hädän hetkellä.

Toinen asia, josta olen kiitollinen, on meidän läheiset välit kun veli oli pienempi. Häntä kiusattiin jonkin verran ala-asteella ja meillä oli aina tapana jutella henkeviä perjantaisin koulun jälkeen. Meillä oli piilossa muilta oma erityinen paikka, jossa kävimme läpi koulussa tapahtuneita asioita. Kerran kävin yhtä kiusaajaa ojentamassa, kun satuin olemaan töissä veljen koulun vieressä. Kiusaaminen loppui siihen ja uskon, että se oli veljelleni iso juttu kun sai konkreettisesti apua siskoltaan. Sille jutulle naurettiin monesti jälkeenpäin.

Veli olisi muuttanut tänä syksynä opiskelemaan kotikaupunkiini. Hän sanoi, että on turvallista muuttaa jonnekin missä asuu joku tuttu vaikka olikin tyttöystävänsä kanssa muuttamassa. Odotin tätä syksyä niin älyttömän paljon. Että veli olisi lähellä, melkein vieressä. Nyt tässä syksyssä ei ole mitään muuta kuin tyhjyyttä ja ikävää.