Kävelin eilen psykologin vastaanotolle ja jo matkalla sain hervottoman itkukohtauksen. Mietin, miten ikinä saan kasattua itseni niin, että voin mennä sisälle ja miksi minun edes pitää kasata itseni, jos olen menossa hakemaan apua. No mutta. Itkin ja ajattelin, että en voi mitenkään selvitä järjissäni tästä elämästä.

Kerroin hieman kaunistellun version jouluviikon tapahtumista, koska en tiedä, mitä järkeä minun on käydä psykologilla, jos en puhu oikeista asioista. Koko totuutta tapahtumista en halunnut kertoa.

Psykologin mielestä olin kaikesta huolimatta kyennyt tekemään järkeviäkin ratkaisuja hankalassa paikassa. Ilmeisesti sen verran huolestuttava tilanteeni tällä hetkellä on, että psykologi pyysi lupaani konsultoida psykiatria. Toki hän halusi ammatillisesti turvata selustansa, minkä olisin itsekin hoitajana tehnyt. Annoin luvan konsultointiin, vaikka en usko, että jollain jälleen uudella ammattilaisella on mitään merkitystä.

Mutta nyt joku näppärä tyyppi ajattelee, että jostain syystä silti annoin luvan eli minussa elää sittenkin toivo paremmasta. Halleluja.

Se itseinhon määrä, jota tällä hetkellä koen, on jäätävää. Tämä epäonnistumisen kasautuma, ihminen, pitäisi jollain tavalla saada sullottua maanantain ahtaaseen lentokoneeseen kohti Aasian aurinkoa. En tiedä, onko minussa näkyvissä tai piilossa mitään, mitä voisin sietää. Ehkä ne puolet, joita ystäväni minussa näkevät.

Toivoin niin paljon, että olisin saanut itseni kaikin tavoin parempaan kuntoon ennen reissua, mutta nyt mennään näin. Tosinainen viimeistelee rantakuntonsa voilla ja juustolla höystetyillä riisipiirakoilla ja pullakahveilla. Viime päivien haastavin valinta onkin ollut se, syönkö neljän tai kuuden riisipiirakan jälkeen ensin voisilmäpullan vai korvapuustin. Tai ehkä molemmat. Great.

Osallistuin eilen yhteen kaukoenergiahoitoon. Testailen hoitoja säännöllisesti aina, kun rahat riittävät. Sanoin joskus K:lle, että ymmärrän kaikki enkelit, henkioppaat ynnä muut, mutta jos alan nähdä yksisarvisia, minut voi viedä hoitoon.

Eilen nämä sarvipäät hyppelehtivät elämääni. Makoilin sängyllä silmät kiinni hereillä ja otin hoitoa vastaan. Jossain kohti huomasin, että sydän hakkaa nopeammin ja sitten eteeni ilmestyi joukko yksisarvisia. Ai että, vieläkin naurattaa, sen verran hauska kokemus oli.

Yksisarviset pyörivät edessäni jonkin aikaa ja suihkuttivat jotain tähtipölyä päälleni. Toivon todella kovasti, että ne laittoivat päälleni jotain iloista ja vapauttavaa reissuenergiaa. Muuten ovat keinot vähissä.