En ole jaksanut kirjoittaa, koska mikään ei ole niin turhauttavaa kuin toistella, miten paha ja epätoivoinen olo on. Eilen illalla tuli kuitenkin muutos vielä pahempaan, joten pitäähän se tilastoida tänne.

Aloin lukea eilen kirjaa, jossa isä kertoo tyttärensä itsemurhasta ja ajatuksista sen jälkeen. Hänellä on kuulemma tavoitteenaan, että jos voisi yhdenkin itsemurhakandidaatin suunnitelmia kirjallaan muuttaa. Olen lukenut kolmasosan kirjasta ja tuli taas niin pelottava ja ahdistunut olo, että ei moneen päivään. Sen tytön ajatuksissa ja kirjoituksissa on hyvin paljon samaa kuin minun päässäni. Lähinnä se, miten hän ei ollenkaan tuntenut kuuluvansa joukkoon ja tähän elämään. That´s me.

Tuntuu, että sisälläni jyllää jokin saatanallinen voima, joka pistää päähäni ajatuksia, että minun pitäisi tappaa itseni ja että kaikki läheiseni ja ystäväni jo innolla odottavat pääsevänsä eroon minusta. Olen vain taakka ja jotain ylimääräistä, en kuulu mihinkään. Äiti ja veli odottavat minua taivaassa.

Mielessäni kirjoitan itsemurhakirjeitä. Niistä pidin taukoa jo jonkin aikaa, mutta siellä ne ovat jälleen kummittelemassa. Aion sanoa isälleni, että jos hän luulee minun joutuvan helvettiin, mikään helvetti ei voi olla pahempi kuin se, joka mielessäni on koko elämäni ajan ollut. Ei mikään. Eikä minun maailmassani ja uskossani ole sellaista julmuutta, joka panisi ihmisen kärsimään ikuisuuksien ajan. Joskus tämän on pakko loppua. Jos ei tähän elämään, niin seuraavaan.

Pitkän tauon jälkeen otin yhteyttä äitiini (kyllä, puhun edelleen kuolleille) ja kysyin, mitä ihmettä voin tehdä, kun en millään jaksa elää tätä elämää. Äiti sanoi vain, että vielä ei ole minun aikani kuolla ja että puhu isän kanssa. Sitten painoin stop-merkkiä, koska en kestänyt kuulla enempää.

En jaksa uskoa, että toivoa on. Ihmeitä kyllä tapahtuu, sen tiedän ja niihin uskon, mutta tuskin minulle. Olen kokeillut kymmenet lääkkeet, lääkärit, psykologit, psykiatrit, päiväsairaalan, sähköhoidon, vaihtoehtoisia hoitoja, yrittämistä ja luovuttamista. Mikään ei auta. Se on aivan uskomaton tunne tajuta, että kukaan eikä mikään ei voi auttaa minua. Joko kärsit lopun elämääsi tai teet siitä itse lopun. Onko muita vaihtoehtoja.