Tulin tänään takaisin kaupunkikotiin ja ahdistus oikein vyöryi päälle. Eilen siskon luona ei ollut mitään ongelmia. Pompin trampoliinilla kummipojan kanssa ja halailin kultapoikiani. Heti kun pääsin tänne, tuli itku ja paha olo. Onneksi olen juossut tänään hoitamassa erinäisiä asioita, joten en ole hautautunut sisälle.

Täytyy tehdä jotain muutoksia elämään. Tai ei täydy, vaan haluan.

Loppuloma meni ihan kivasti. Oli aika tylsää, mutta nautin silti uimisesta ja hyvästä ruuasta. Pääsin jotenkin yli noista paskoista ulkonäköön liittyvistä kommenteista. Sanoin Bobille suoraan, miten ärsyttävää on, että hän ja muut paikalliset etsivät vain vikoja ihmisistä. Helpotti vähän. Ja muutenkin tajusin, että en voi elää muiden ihmisten arvostelun ja kommenttien varassa. Vain itse tiedän, mikä olen, ei kukaan muu.

Huomasin lomaviikon aikana, että kun oli jotain kivaa ohjelmaa ja seuraa, en murehtinut koko ajan äitiä ja Mikaa. Ajattelin, että ehkä minun pitää täälläkin vain pakottaa itseni ihmisten ilmoille. Ehkä alkaa harrastaa taas vähän yöelämää ja hyvällä tavalla väkisin kokeilla sosiaalista elämää. Kun en aio itseäni tappaa, miksi en yrittäisi tehdä jotain kivaa.

Tänään oivalsin sen, että jos en pysty poistamaan kaikkia ikäviä asioita ja tunteita, voin silti yrittää lisätä hyviä ja iloisia asioita (ihmisiäkin) elämääni. Ehkä olo jossain vaiheessa tasoittuu ja voin oikeasti nauttia elämästä.