Hiki päässä olen tämän viikon järjestellyt asioita ja välillä yrittänyt ottaa varastoon päikkäreitä. Tiistaina tuli vihdoin tieto kohdemaasta, että minun esittämäni tulopäivä on heille ok. Armonaikaa on 20. helmikuuta asti, ja sitten vaihtuu kotiseutu vähän eksoottisempiin ympyröihin kolmen kuukauden ajaksi. Saa nähdä, jätänkö tämän blogin huilimaan, mutta ainakin uuden perustan rinnalle. Tai siis en rinnalle, vaan hyvin erikseen ja pyrin keskittymään vain harjoitteluelämyksiin enkä vuodata sieluani kaikkien näkyville.

Tänään oli deadline monelle paperille, ja sain kuin sainkin kaiken valmiiksi. Matkavakuutus on vähän vaiheessa, koska tarvitsen siihen psykiatrilta lausunnon terveydentilastani. Pyysin korkeammilta voimilta tässä apua, ja kaikki meni kuin liukuhihnalla.

Kävin mielenterveystoimistossa kysymässä tiskiltä, miten saisin lausunnon mahdollisimman nopeasti. Täti ehdotti, että soitan lääkärille soittoaikaan tai jään odottamaan ja nykäisen hihasta, kun lääkäri on potilaiden välissä.

Puolen tunnin odottelun jälkeen mies tuli huoneesta ja sain ängettyä itseni huoneeseen sillä verukkeella, että asiaan menee vain kaksi minuuttia. Kyseessä siis oli se kammottava psykiatri, jonka luota olen monet kerrat lähtenyt itkien, kun häneltä on tullut niin karua ja tylyä tekstiä päin herkkää itsetuhoista naamaani.

Nyt kaikki meni toisin. Lääkäri sanoi, että totta kai hän kirjoittaa pikimmiten lausunnon ja voin hakea sen viimeistään iltapäivällä tai maanantaina. Vihjaisin, että lausuntoon voisi sisällyttää, että olen nykyään paremmassa kunnossa kuin joskus. Samaan hengenvetoon kysäisin, voisiko hän kirjoittaa minulle reseptin rauhoittavia varten. Mies tarkisti sukunimeni ja printtasi vanhasta reseptipohjastani uuden käyttööni.

Loistavaa.

Lääkäri kätteli, vähän nauroi ja sanoi, että eihän tässä tosiaan mennyt kuin se kaksi minuuttia. Kiva kuulla Viivi, että olet paremmassa kunnossa. Kyllähän sen sinusta päällepäinkin selvästi huomaa.

Tuo kohtaaminen pelasti päiväni ja korvasi monta ankeaa kohtaamista kyseisen lääkärin kanssa. Aika huojentavaa kuulla, että hänkin näkee minusta että olen terveempi. Tosin tarkemmin kun ajattelee, mies ei koskaan tuntunut käsittävän miten surkeassa kunnossa olin aiemmin. Mutta sama tuo. Saan lausunnon ja lääkkeet. Great.

Nyt voin hyvillä mielin ryhtyä jännittämään maanantaina alkavaa neljän viikon harjoittelua. Tiedän, monelta menen alkuinfoon, mutta varsinaiselta osastolta ei ole tullut mitään tietoa työajoista tai ohjaajasta. Nou hätä.

Ja tosiaan. Eilen varmistui, että pidän toukokuun lopussa vaihdostani esityksen noin sadalle ihmiselle. Hirvittää jo nyt pelkkä ajatuskin siitä, että änkytän puoli tuntia englanniksi tympääntyneelle yleisölle. Mutta jos selviän kolmen kuukauden vaihtopyörityksestä, eiköhän puoli tuntia mene miten päin vaan. Ja (opinto)pisteitä ropisee tilille.