”Me voimme myös esittää pyynnön, että kaikki menisi hyvin, vaikka se onkin vähän ongelmallista, koska me lopulta kuitenkin heräämme tästä unesta ja sittenhän kaikki on hyvin.”

(Isä, ylin neuvonantaja, heh)

 

Näin keskiviikkona ystävääni kaupungilla. Oli kohtuu raskasta nähdä ihan lähipiiriä ensimmäistä kertaa sairastumiseni jälkeen. Kun huomaa, miten toinen on huolissaan ja yrittää keksiä, miten tästä yhdessä selvitään.

Itkuksihan se meni.

Onneksi päädyin siihen, että kysyn kyseistä ystävääni jo leikkausta edeltäväksi illaksi ja yöksi seurakseni. Leikkausaamuna on kaikenlaista puuhaa ympäri kaupunkia, ennen kuin varsinainen h-hetki koittaa. En usko, että olisin jaksanut ja kestänyt yksin sitä kaikkea. En kyllä tiedä, miten selviän siitä nytkään.

Perjantaina kävin kiertelemässä alusvaateosastolla ja katselin, minkälaisia liivejä todennäköisesti joudun jatkossa pitämään. Pieniä, kaarituettomia, topattuja liivejä. Yritin etsiä, löytyykö nykyään irtotoppauksia liiveihin. Niitä käytin joskus aikoinaan, kun yritin epätoivoisesti ohittaa sen tosiasian, että minulla ei ole tarpeeksi isot rinnat.

Toppauksia en löytänyt ja nopeasti iski sellainen ahdistus, että lähdin pois. Siitä jatkoin kahdeksi tunniksi kampaajalle. Olisin voinut vain huutoitkeä, mutta höpöttelin niitä näitä ja sujuvasti keksin puheliaalle kampaajalle, mitä kaikkea joulusuunnitelmia minulla on. Mitä jouluruokia tai jälkiruokia teen ja että en ole päättänyt, lähdenkö maalle vai jäänkö kaupunkiin.

Kaupunkireissun jälkeen olin niin uupunut, että otin heti kotona rauhoittavaa, koska olin sopinut yhden vakkarin kanssa viimeiset treffit ennen leikkausta.

Olen kertonut muistaakseni kuudelle asiakkaalle rintasyövästä. Otin tietoisen riskin, koska maksullinen seksi, syöpä ja rintaleikkaus eivät varsinaisesti ole kiihottava yhdistelmä.

Suureksi yllätykseksi asiakkaat ovat suhtautuneet tosi ymmärtäväisesti ja haluavat olla tukena. Jokainen on sanonut, että haluaa jatkaa käyntejä, vaikka minulla ei olisi rintoja tai mitä ikinä leikkauksessa rinnoista jääkään jäljelle. Yksi sanoi, että voin vaikka pitää t-paitaa päällä, jos en halua olla alasti. Häntä ei haittaa.

Pari muuta on sanonut, että olen niin paljon muutakin kuin pelkät isot rinnat. Olen upea nainen, rinnat ovat vain rinnat ja elämä on tärkeintä.

Yksi asiakas alkoi melkein itkeä, kun hän tuli käymään uutiseni jälkeen. Hän järjesti varta vasten aikaa, että kerkesi nähdä minut ennen leikkausta. Voi hyvänen aika, mies päivitteli.

Sitten on yksi Pasi (nimi muutettu), joka ilmestyi asiakkaakseni joulukuun alussa. Meillä synkkasi henkisesti jo ensimmäisellä tapaamisella ja olemme siitä asti kirjoitelleet tiiviisti.

Otin hänenkin kohdallaan tietoisen riskin ja kerroin suoraan tilanteestani. Hän suhtautui muiden tapaan uutiseen hyvin. Tai hyvin ja hyvin, mutta ei lähtenyt karkuun.

Olemme nähneet muistaakseni kolme kertaa nyt joulukuussa. En ole ihan varma, koska nappailen sen verran usein rauhoittavaa, että muistiin ei ole täysin luottamista.

Seksi on ihan ok hänen kanssaan, mutta henkinen yhteys on jotain käsittämätöntä. Varsinkin ensimmäiset treffit olivat ihan priceless. Leijuin niiden jälkeen joissain tiloissa, joita en osaa sanoin kuvata.

Näimme eilen illalla viimeistä kertaa ennen leikkausta. Hän maksoi vain puolesta tunnista, mutta kolme tuntia meni hujauksessa. Kerrankin on joku mies, joka säväyttää henkisesti eikä vain ulkonäön ja kropan takia. Ja ensimmäistä kertaa pystyn puhumaan jonkun miehen kanssa kaikkea syvällistä, esimerkiksi Ihmeiden oppikurssin juttuja ja vastaavaa.

Ihan huikeaa.

Eilen lähtiessään Pasi antoi minulle lahjaksi ametistikiven. Hän sanoi, että oli ostanut sen kaksitoista vuotta sitten ja odottanut oikeaa hetkeä, että tietäisi, kenelle se kuuluu. Nyt kuulemma tiesi.

Toivon niin paljon, että tuo ihminen pysyy elämässäni. Samalla tiedän, että jotkut ihmiset ovat vain hetken rinnalla ja hyvä niin. Olen saanut jo näistä joulukuun keskusteluista ja kirjoitteluista tosi paljon.

Keskiviikon leikkaus pelottaa. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan. Välillä on niin epätoivoinen ja synkkä olo, että en meinaa kestää. Joskus mietin, mitä jos tämä on se hetki, kun oikeasti järki lähtee.

Ajattelin samoin, kun veljeni kuoli. Silloin selvisin.

Välillä tulee melkein maanisen innostunut ja malttamaton olo. Mitä kaikkea mahtavaa tästä voi seurata, kun koko elämä menee uusiksi?

Rakastan draamaa ja suuria tunteita. Nyt niitä on todella tarjolla.

Minusta tuntuu, että tätä nykyistä elämää on jäljellä enää kaksi päivää. Sitten tulee välikuolema (tai oikea kuolema, jos en selviä leikkauksesta), jonka jälkeen alkaa uusi elämä.

Minusta tuntuu, että kehoni räjähtää tai että se räjäytetään leikkauksessa eikä mikään ole entisellään sen jälkeen. Sitten henki jää jäljelle odottamaan, minkälaisen fyysisen kehikon saan itselleni rakennettua vai saanko.

Kun veljeni kuoli, tunsin, miten sieluni särkyi. Nyt kun minulla on todettu syöpä ja joudun ulkonäön ja kehon muuttavaan leikkaukseen, koen, että koko kehoni särkyy ja hajoaa.

Onko sen jälkeen enää mitään, mikä voisi särkyä?