”En kaipaa moraalisaarnoja ja mitä oon tehnyt oikein ja mitä väärin. Ja tällä tuntemisella, mihin saan mennä ja mihin en. Kyllä se edelleenkin vaatisi paljon enemmän sulta, ennen kuin latelet mulle sääntöjä. Musta on tullut epävakaa sun takia ja ihan sairas. Kato, mitä viestejä mä sulle laitan.” (Körde 1.11.2026)

Ei tullut junalippuja, vaan lentoliput yhdelle hengelle kaukomaille.

Körde varasi hermostuksissaan itselleen alkuvuoteen reissun, jonne meidän piti lähteä yhdessä. Poissa on työkiireet ja se, että mitään ei voi suunnitella etukäteen. Hän ei ole vieläkään suostunut kertomaan lähtöpäivää tai kuinka kauan hän aikoo lomailla.

Minua ei ole kutsuttu mukaan.

Riitaisa viikonloppu päättyi lopulta siihen, että Körde ajoi työreissultaan minun luokseni yöksi. Molempia vitutti, mutta sovimme, että nyt ei riidellä.

Tilanne nollattiin seksillä niin kuin aina.

Körde oli yhtä kuuma ja komea kuin kolme viikkoa sitten. Jos en tuntisi näin hullua fyysistä himoa miestä kohtaan, saisin ehkä itseni pelastettua.

Mutta kun tunnen.

Juttelimme jonkin verran asioista. Juurikin tuosta tulevasta matkasta ja siitä, miten Körden asumiskuviot etenevät. Sain Körden myöntämään, että hän on nukkunut ja nukkuu samassa sängyssä eksänyksänsä kanssa. He eivät kuulemma nuku niin kuin me eli kiinni toisissaan. Seksiä ei ole. Sitä ei tarvitse murehtia.

En tiedä, miten tyhmänä Körde minua pitää. Luuleeko hän oikeasti, että uskon, että hän kieltäytyy eksänsä seksiehdotteluista ja lähentelyistä. Mutta Körde yrittää kuulemma koko ajan keksiä, miten pääsisi naisesta eroon.

Oh really.

Oli ihana nukkua yö Körden vieressä ja leikkiä, että en ole pahoittanut mistään mieltäni. Oli kiva sulloa kaikki paska pinnan alle, tehdä miehelle erinäisiä seksitemppuja ja olla hetken onnellinen.

Lähdimme eri suuntiin hyvillä mielin.

Kului parikymmentä minuuttia. Minulta katkesi nettiyhteys puhelimesta. Kun sain yhteyden takaisin, Kördeltä oli tullut pari puhelua ja muutama viesti. Hän oli vetänyt herneen nenään, kun en heti vastannut.

Havahduin siihen, että istun kahvilla ja otan Kördelle valokuvan todisteeksi ostoksistani ja kahvikupista. Siis kuvatodisteen, että olen siellä, minne kerroin parikymmentä minuuttia sitten meneväni.

Tähänkö on tultu?

Minä, suhteellisen järkevä naisihminen selittelen ja puolustelen tekemisiäni päivittäin miehelle, joka väittää, että olen tehnyt hänestä epävakaan.

Voin loppuelämäni arvailla, mitä Kördellä on meneillään ja miksi hän kohtelee minua näin. En saa koskaan tietää. Nyt viimeistään olisi aika kääntää katse itseeni.

Minkä helvetin takia annan jonkun miehen kohdella minua näin?

Jatkuvaa kuittailua, piilovittuilua, mielen muuttamista tunnin välein, ei olla yhdessä, ollaankin yhdessä, olet maailman ihanin, teet minusta sairaan. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Aina tulee jotain lisää.

Miten ihmeessä pääsen täältä pois?

”On asioita, joista en nyt puhu ja tämä on sellainen. Joo, tiedän, ettei kunnon suhde tule ikinä näin toimimaan. Mutta miksi mun pitäisi luottaa suhun ja kertoa sulle synkimmät asiat musta, kun sä et ole mun mielestä vielä sitä ansainnut? Kyllä mun täytyy eka tuntea sut kunnolla.” (Körde 30.10.2026)

Olin vielä alkuviikosta varma, että tällä kertaa en anna periksi. Luovutan ja annan Körden mennä menojaan.

Sitten Körde palasi linjoille ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.

En vaan voinut vastustaa kiusausta. Sydämessä hypähti, kun sain mieheltä huomiota.

Kerroin Kördelle, miten pahalta minusta on tuntunut, kun hän jätti minut yksin murehtimaan.

Myötätunnon ja ymmärryksen sijaan sain täyslaidallisen piikittelyä työstäni.

Körde sanoi, että töiden lopettamisella ei ole enää mitään väliä. Vahinko on jo tapahtunut. Minun olisi pitänyt lopettaa vuosi sitten. Heti silloin kun tapasimme.

Mutta laitat kaikki muut vitun paskanaamat aina minun edelle.

Mies oli niin hermona, että en saanut suunvuoroa. Johonkin väliin ehdin todeta, että en voi menneille asioille mitään. Tälle hetkelle voin.

Körde olisi halunnut, että lähden työkeikalta yöksi hänen luokseen. Kieltäydyin. Kerroin, että en pysty yhtäkkiä muuttamaan tunnetilaani raivosta ja pahasta olosta siihen, että lähtisin innoissani hänen luokseen.

Muistutin, että eihän hänkään tullut tiistaina käymään minun luonani, kuten viime viikonloppuna sovimme.

Miten joku voi vittu olla noin tyhmä? raikui puhelimesta. Körde huusi näytöllä pää punaisena, miten kiireinen hän oli ollut terveysjuttujensa takia.

Jos en olisi jäätynyt huudosta, olisin sanonut, että enhän minä voinut tietää, kun pidit pari päivää radiohiljaisuutta.

Sitten tuli lisää huutoa ja punaista luuria.

Istuin lamaantuneena sohvalla ja toistin mielessäni, että kukaan mies ei huuda minulle.

Olin juuri päivällä lukenut yhden ihmisen instastooreista, että hyvä ja kiltti mies ei koskaan huuda naiselle. Jos mies huutaa ja raivoaa, mies laitetaan vaihtoon saman tien.

Tuosta reilun tunnin päästä kirjoitin anteeksipyyntöviestiä Kördelle.

Kaikki hyvät aikomukset unohtaa Körde ja jatkaa elämää yksin. Olen vahva. Pärjään kyllä.

Ne hävisivät.

Tilalle tuli hätä Körden pahasta olosta. Mitä jos jään yksin. Miten ihmeessä saan Körden paremmalle tuulelle. Entä jos hän hakkaa jonkun, kun on niin hermona. Miten korjaan tämänkin, kun on niin paljon vanhoja asioita korjattavana. Mitä jos en saa koskaan anteeksi sitä, että olin seksityöntekijä.

Viestissä pyysin anteeksi, että olen satuttanut häntä niin pahasti työlläni. Körde vastasi siihen ihan asiallisesti. Hän sanoi, ettei minun tarvitse ikinä pyytää häneltä mitään anteeksi. Hänellä on mieli maassa, synkät olot ja kaikki tuntuu menevän jotenkin väärin. Ja että ehkä seuraavassa elämässä onnistumme.

En vastannut enää mitään.

Äsken kävin metsässä kävelemässä. Vähän sitä ennen haaveilin, että ostan junalipun ja lähden lepyttelemään Kördeä. Jos vain saisin hetken olla hänen lähellään. 

Metsässä kokeilin, miltä tuntuu kestää sitä tunnetta, että ei tee mitään. Että on vaan ja kävelee. Että ei ole koko ajan puhelin kädessä, jos Körde soittaa tai laittaa viestiä.

Mitä tapahtuu, kun en yritä saada toista paremmalle tuulelle. Miltä tuntuu, kun yritän sietää sitä oloa, että toisella on vitun paha olo. Miten käy, jos en yritä korjata kaikkea.

Entä jos vain olen.

Olen ja odotan, mitä Körde tekee.

Ehkä hän jättää minut rauhaan.

Ehkä kaikki vihdoin päättyy.

Mutta jos kuitenkin ostaisin sen junalipun. Vielä tämän kerran.

”Joo. Täytyy puhua. Mulla on tilanteet ”hieman” muuttuneet. Mutta oon nyt huonossa paikassa, niin jutellaan myöhemmin.” (Körde 25.10.2026)

Viha alkoi nousta perjantaina, kun kuuntelin Körden juttuja puhelimessa. Hän suhtautui melko välinpitämättömästi kyselyihini joulusta. Körde sanoi, ettei voi mitenkään suunnitella sinne asti eikä tiedä, onko edes Suomessa. Hän saattaa lähteä aikuisten tyttöjensä ja heidän äitinsä kanssa pohjoiseen tai tehdä jotain muuta.

Etkö aio mennä sukulaistesi luo? Körde kysyi. Vastasin kuten muutaman kerran jo aiemminkin, että joulu on sen verran raskasta aikaa, että olen mieluiten yksin, mutta nyt haluaisin olla hänen kanssaan.

Joulu jäi roikkumaan ilmaan.

Puhelun aikana sain karvaan muistutuksen siitä, että edes Körden tytöt eivät tiedä minusta mitään. Kukaan ei oikeastaan tiedä.

Körden paras ystävä on nähnyt videopuhelussa kaksi kertaa paljaat rintani (en antanut lupaa näyttää), ja toisessa videopuhelussa olen moikannut Körden veljeä vaatteet päällä.

He tietävät, että seksiä on paljon.

Olen siinä mielessä olemassa.

Jollain tapaa silmäni aukesivat ja tajusin myös, että Körde asuu edelleen eksänsä kanssa. Vuosi on kulunut eikä Körde ole tehnyt asian eteen ilmeisesti mitään.

Körde siis rakastaa minua, asuu eksänsä kanssa, on kuukausitolkulla kiinni töissä ilman vapaapäiviä, pitää minut salaisuutena, ei lähde minun kanssani ulkomaille, ennen kuin hän on saanut asiansa järjestettyä. Mutta ei kai siinä.

Se mies rakastaa minua.

Sunnuntaina laitoin miehelle viestiä ja kerroin, että aion lopettaa työt parin viikon sisällä. Häneltä tuli vastauksena tuo alussa oleva viesti.

Kysyin, mitä hän tarkoittaa. Ei halunnut kertoa. Kun puhuimme puhelimessa ja kysyin asiasta, tuli saman tien punaista luuria korvaan. Puhuimme toisen kerran puhelimessa ja kysyin asiasta. Taas punaista luuria korvaan. Ja viestillä kevyttä uhkailua erolla ja jonkun randomin hakkaamisella.

Anna nyt olla.

Joka kerta, kun minä jätän jonkin asian roikkumaan tai en suostu kertomaan kaikkea, tulee estoa saman tien. Mutta minua koskevat eri säännöt.

Körde palasi tänä aamuna Suomeen. En ole kuullut hänestä eilisen jälkeen. Annoin hänelle vähän palautetta siitä, miten hän on kohdellut minua. Hän vastasi pelkällä hiljaisuudella.

Olen tässä pari päivää vuorotellen itkenyt ja raivonnut. Minusta on kohtuutonta, että mies ilmoittaa, että on jotain kerrottavaa, mutta ei suostu avaamaan asiaa yhtään.

Mitään hyvää se ei ole, koska hyvät uutiset Körde olisi jo kertonut.

Epäilen suuresti, että nyt on jotain rikoskuvioita meneillään tai sitten asia liittyy hänen asuinkumppaniinsa tai muihin naisiin.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Körde pitää muutaman päivän radiohiljaisuutta ja palaa linjoille niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mutta voin kertoa, että minä en palaa.

Mies tietää, että teen parhaillaan isoja päätöksiä työni ja toimeentuloni suhteen. Olen hyppäämässä tyhjän päälle, koska haluan pelastaa mielenterveyteni ja tämän hienon parisuhteeni. Toivon, että töiden lopettaminen keventäisi meidän välejämme eikä aina tarvitsisi riidellä ja kestää kiukuttelua.

Toki lopetan ensisijaisesti itseni takia, mutta hieman kyseenalaistan omaa arviointikykyäni tällä hetkellä kaikessa.

Olen niin vihainen, että voisin hakata jonkun. En tajua, miten ihminen voi olla noin kylmä ja jättää minut murehtimaan yksin.

Sisko sanoi, että Körde kiusaa minua tahallaan. Ja että kun sinulla ei mielenterveys käy ihan täysillä, niin etkö oikeasti voi nyt pelastaa itsesi, ennen kuin käy huonosti.

Jos uskoisin rukoiltavaan Jumalaan, rukoilisin nyt voimia lähteä pois tästä suhteesta. Ehkä maailmankaikkeus silti kuulee ja järjestää jonkin onnellisen käänteen.

”Nyt tuli ensimmäinen tyyppi, joka on käyttänyt sun palveluita. Ajattelinkin, että kyllä jossain välissä tulee vastaan. Olisin voinut jättää sen keskustelun väliin, otti vähän luonnon päälle kuunnella. Melkoisia palveluita sulta saa. Vähän listan ulkopuoleltakin.” (Körde 18.10.2026)

En jaksanut Körden kyräilyä pidempään, joten kysyin eilen illalla kuulumisia. Hän vitsaili ensin ja sitten pääsimme aiheeseen.

Hän oli hermostunut töistäni ja tuosta kivasta keskustelusta asiakkaani kanssa.

Sanoin Kördelle, että käske minun sitten lopettaa työt.

”En. Sanoin jo, että se aika tulee. Siihen asti täytyy kuunnella tai kestää mun kiukuttelua. Sitten vasta kun pystyn oikeasti kunnolla auttamaan sua kaikessa. Nyt ei ole vielä se hetki mulla.”

Kysyin Kördeltä, mitä asiakas oli kertonut ja mitä Körde tarkoitti listan ulkopuolisilla palveluilla. Hän ei suostunut kertomaan.

Sanoin Kördelle, että ei hän voi kertoa tuollaista ja sitten jättää asiaa roikkumaan. Kuulemma voi.

Meni niin hermo.

Tässä on enää kaksi vaihtoehtoa. Joko lopetan työt saman tien tai jätän Körden. En kestä tätä jatkuvaa painetta, syyllistämistä ja ihme kyräilyä.

Körde on tiennyt ensimmäisestä viikosta asti, mitä teen työkseni. Hän lähti silti tähän kuvioon mukaan. Minä en ole ketään pakottanut mihinkään. Tiedän tasan tarkkaan, mitä paskaa iso osa elämästäni on enkä haluaisi kuormittaa sillä muita ihmisiä.

Mutta hän itse halusi lähteä tähän.

Päätin illalla, että lopetan työt parin viikon päästä. Teen vielä yhden työreissun ja sitten häviän vittuun kaikilta foorumeilta. Jään nollatuloille ja hyppään tyhjän päälle, mutta sekin vaikuttaa huomattavasti houkuttelevammalta kuin nykyinen tilanne.

Mikään määrä rahaa ei korvaa mielenterveyttä.

En kerro päätöksestäni kenellekään. Tai ystäväni toki lukevat sen täältä blogista, mutta Kördelle tai siskolleni en sano mitään. Kerron sitten parin viikon päästä.

Jos Körden käytös ei muutu, laitan myös miehen vaihtoon. Kestän ja siedän paljon, mutta sitten kun tulee mitta täyteen, paluuta ei enää ole.

Se. Hetki. On. Todella. Lähellä.

(Jaahas. Olenkin taas estolistalla, huomasin juuri.)

Paska viikko takana. Ihan vitun paska viikko.

Körde lähti viime lauantaina työmatkalle tuhansien kilometrien päähän. Alkuviikon kuuntelin, kuinka hän kertoi touhuistaan paikallisella strippiklubilla. Pienet, tummat naiset (Körden naisihanne) piirittivät Kördeä, halusivat ottaa yhteiskuvia ja kosketella häntä.

Oli kiva kuunnella, kun Körde sanoi, että olisi ollut niin helppo saada seksiä (ilmaiseksi). Mielikin teki, koska kuinkas muuten, kun puolialastomia naisia pyörii kimpussa. Koko ajan piti hätistellä, että älä koske.

Kuuntelin itku kurkussa ja mietin, että ehkä Körde vaihtaa minut pieneen aasialaiseen naiseen.

Sama toistui seuraavana iltana. Sillä erolla, että nyt joku nainen oli lähtenyt Körden perään ja tullut hotellille asti tarjoamaan seuraansa oikein ilmaiseksi. Körde ei ollut suostunut.

Seuraavana päivänä meni täydellisesti hermot, kun kuuntelin, miten Körden työkaverit olivat ostaneet pilkkahintaan paikallisilta seksiseuraa. Sanoin Kördelle, että te siellä sujuvasti käytätte hyväksi ihmiskaupan uhreja enkä voi sietää sellaista käytöstä.

Saimme lopulta ihan asiallisen keskustelun tuosta aikaiseksi, ja tilanne rauhoittui.

Sitten oli muutama päivä rakkauspöhinää, vaaleanpunaisia laseja ja ties mitä keijupölyä.

Kunnes.

Kuten arvata saattaa.

Tapahtui jotain, mistä Körde loukkaantui. Mies veti liinat kiinni, muuttui kylmäksi ja vetäytyi. Ja niin kuin joka ikinen kerta aiemmin, en ihan tiedä, mitä tapahtui.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun pari Körden lähettämää viestiä katosi bittiavaruuteen. En vastannut viesteihin, koska mitään viestejä ei tullut perille. Tähän päälle en vastannut Körden puheluun, koska olin juuri bussissa matkalla siskoni luokse.

Ilmeisesti nämä yksittäiset asiat yhdessä olivat liikaa. Selitin myöhemmin omalta osaltani tilanteen ja toivoin, että voisimme soittaa eilen eli lauantaina. Körde ei reagoinut viestiini mitenkään eikä vastannut puheluuni. Hän laittoi vain viestin, että on veljensä kanssa syömässä ja että soitellaan joku toinen päivä.

Sen jälkeen miehestä ei ole kuulunut mitään.

Olen ollut koko viikonlopun tosi ahdistunut. Tiedän, että en todellakaan ole mikään täydellinen ja teen virheitä, mutta ansaitsenko kuitenkaan tällaista kylmää kohtelua. En minusta. Tai en tiedä. Ehkä olen vain niin vitun paska, että en itse edes tajua, miten paska olen.

Olen pyytänyt Kördeä monta kertaa sanomaan suoraan, jos häntä vituttaa tai olen tehnyt jotain väärin. Että hän voisi vaikka viestiin laittaa, että nyt meni hermot, palataan muutaman päivän päästä. Mutta tällainen vetäytyminen ja hiljeneminen on tosi raskasta, kun jään murehtimaan ja miettimään, mikä toisella on.

Siskoni oli sitä mieltä, että mies tekee tuon tarkoituksella ja kiusaa minua tahallaan. En tajua, miten jaksat tuollaista alistamista. Olet liian kiltti. Minä olisin jo lyönyt miestä.

En tiedä, mitä nyt pitäisi tehdä. En jaksaisi taas yrittää ratkaista tätäkin juttua ja pahoitella asioita. Enhän edes tiedä, onko Körde oikeasti suuttunut jostain vai kuvittelenko kaiken. Ehkä häntä ei vain nyt kiinnosta olla minuun yhteydessä.

Aina kun tulee näitä keissejä Körden kanssa, palaan siihen ajatukseen, että ansaitsen huonoa kohtelua ja jonkin rangaistuksen. Menihän elämästäni noin 40 vuotta sillä ydinuskomuksella, että minua pitää rangaista, koska olen tehnyt jotain pahaa. Olen päässyt tuosta ajatuksesta jo tosi paljon irti, mutta näköjään se elää ja voi hyvin jossain syvällä sisimmässäni.