lauantai, 13. tammikuu 2018

Tähtipölyä ja yksisarvisia

Kävelin eilen psykologin vastaanotolle ja jo matkalla sain hervottoman itkukohtauksen. Mietin, miten ikinä saan kasattua itseni niin, että voin mennä sisälle ja miksi minun edes pitää kasata itseni, jos olen menossa hakemaan apua. No mutta. Itkin ja ajattelin, että en voi mitenkään selvitä järjissäni tästä elämästä.

Kerroin hieman kaunistellun version jouluviikon tapahtumista, koska en tiedä, mitä järkeä minun on käydä psykologilla, jos en puhu oikeista asioista. Koko totuutta tapahtumista en halunnut kertoa.

Psykologin mielestä olin kaikesta huolimatta kyennyt tekemään järkeviäkin ratkaisuja hankalassa paikassa. Ilmeisesti sen verran huolestuttava tilanteeni tällä hetkellä on, että psykologi pyysi lupaani konsultoida psykiatria. Toki hän halusi ammatillisesti turvata selustansa, minkä olisin itsekin hoitajana tehnyt. Annoin luvan konsultointiin, vaikka en usko, että jollain jälleen uudella ammattilaisella on mitään merkitystä.

Mutta nyt joku näppärä tyyppi ajattelee, että jostain syystä silti annoin luvan eli minussa elää sittenkin toivo paremmasta. Halleluja.

Se itseinhon määrä, jota tällä hetkellä koen, on jäätävää. Tämä epäonnistumisen kasautuma, ihminen, pitäisi jollain tavalla saada sullottua maanantain ahtaaseen lentokoneeseen kohti Aasian aurinkoa. En tiedä, onko minussa näkyvissä tai piilossa mitään, mitä voisin sietää. Ehkä ne puolet, joita ystäväni minussa näkevät.

Toivoin niin paljon, että olisin saanut itseni kaikin tavoin parempaan kuntoon ennen reissua, mutta nyt mennään näin. Tosinainen viimeistelee rantakuntonsa voilla ja juustolla höystetyillä riisipiirakoilla ja pullakahveilla. Viime päivien haastavin valinta onkin ollut se, syönkö neljän tai kuuden riisipiirakan jälkeen ensin voisilmäpullan vai korvapuustin. Tai ehkä molemmat. Great.

Osallistuin eilen yhteen kaukoenergiahoitoon. Testailen hoitoja säännöllisesti aina, kun rahat riittävät. Sanoin joskus K:lle, että ymmärrän kaikki enkelit, henkioppaat ynnä muut, mutta jos alan nähdä yksisarvisia, minut voi viedä hoitoon.

Eilen nämä sarvipäät hyppelehtivät elämääni. Makoilin sängyllä silmät kiinni hereillä ja otin hoitoa vastaan. Jossain kohti huomasin, että sydän hakkaa nopeammin ja sitten eteeni ilmestyi joukko yksisarvisia. Ai että, vieläkin naurattaa, sen verran hauska kokemus oli.

Yksisarviset pyörivät edessäni jonkin aikaa ja suihkuttivat jotain tähtipölyä päälleni. Toivon todella kovasti, että ne laittoivat päälleni jotain iloista ja vapauttavaa reissuenergiaa. Muuten ovat keinot vähissä.

tiistai, 9. tammikuu 2018

Pimeydessä

"Olen matkalla eksyneiden taivaaseen,

olen matkalla hullujenhuoneeseen.

Minä syöksyn vastatuuleen

niin kuin väärinpäin lentävät linnut

niin kuin väärinpäin lentävät linnut."

Jippu - Väärinpäin lentävät linnut

 

Elämä on nyt umpikujassa. Pyhät menivät ja syntymäpäivät ja uudetvuodet. Tyhjyys jäi. On toki paljonkin iloisia ja hyviä hetkiä. Jopa kokonaisia päiviä, ettei kurkkua kurista ollenkaan. 

Väännän edelleen aamuisin viherpirtelöitä, treenaan salilla ja nauran niin paljon, että yksikin tuttu ihmetteli, miten noin iloinen voi olla masentunut. Niin.

Elämääni on tullut sellaisia kuvioita, joista en voi julkisesti kirjoittaa. Juuri niistä kuvioista haluaisin ja minun pitäisi kirjoittaa. En tiedä, mitä blogista jää jäljelle, jos joudun koko ajan varomaan ja rajaamaan sisältöä. Ehkä laitan tämän salasanan taakse tai siirryn kirjoittamaan semifiktiivistä romaaniani, johon saan purettua rauhassa mieltäni.

Viikon päästä olen jo Aasian auringon alla. Ei voi muuta kuin toivoa, että jostain tulisi ihmeellinen käänne ja piristyisin. Tuntuu ihan käsittämättömältä rahan ja kaiken tuhlaukselta, että tyyppi on näin maissa, vaikka edessä on melkein kolmen viikon rentouttava rantaloma huippuseurassa. Hip hei.

perjantai, 22. joulukuu 2017

Pimeyteen

Eilen tapahtui melkoista. Ylitin sellaisen rajan, jota en olisi ikinä uskonut tässä elämässä ylittäväni. Säikähdin hetkeksi itsekin toimintaani, mutta eniten surettaa, miten huolestutin Marin ja toisen ystäväni.

Mari oli täällä viime yön vahtimassa minua, etten tee mitään hullua. Tai no hullumpaa. Hän olisi vienyt minut päivystykseen lääkärin arvioon, mutta sinne en missään tapauksessa halunnut lähteä.

Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo siinä vaiheessa, kun muutama päivä sitten nauroin siskolleni, etten taaskaan saanut nukuttua. Siihen mennessä olin lähinnä tuhertanut ahdistuneena itkua valvomisen takia.

Mutta vauhti iskee näköjään aina salakavalasti päälle. Sitä ei itse oikein tunnista eikä haluakaan tunnistaa. Jossain vaiheessa asiat, jotka aikaisemmin itkettivät, alkavat naurattaa ja tuntuu, että joku piilossa elävä tyyppi astuu paikalleni.

Pitkän surullisen ja ahdistuneen jakson jälkeen on ihan kiva tuntea, että hallitsee koko maailmaa ja että voi tehdä mitä tahansa.

Kalenterimerkinnöistä huomaan, että seksidraivi on voimissaan. Olen nukkunut öisin noin viittä tuntia pätkissä ja harrastanut päivisin seksiä eri miesten kanssa. Sydän hakkaa ja mietin, mistä löydän seuraavan panon.

Keskiviikkoiltana otin lääkärin määräämän unilääkkeen ja aamulla heräsin omituiseen oloon. Koko päivän särki päätä ja tuntui, että homma ei ole omassa hallinnassani.

Iltapäivällä panin yhden vanhan tutun kanssa ja kun mies lähti, sovin treffit epämääräisen liikemiehen kanssa. Oikein tunsin, miten veri alkoi kohista suonissa, kun tiesin, että minulle voi käydä huonosti. Jännitti ihan hulluna ja samalla kiihotti. Miehellä oli erikoisia seksifantasioita ja hän onnistui muutenkin helposti houkuttelemaan minut seurakseen hotelliin.

Kuuntelin MG:n uusinta kappaletta ja ajattelin, että helvetti, katsotaan, miten kauan minua pidetään täällä hengissä. Että ihan sama, mitä tapahtuu, mutta nyt testataan ja kunnolla.

En voi kertoa tarkempia yksityiskohtia illasta, mutta nyt tilanne on ihan hyvä eikä mitään henkilövahinkoja onneksi sattunut. Järkipuoli minusta tietää, että eilisen kaltainen holtittomuus ei enää toistu, mutta vauhtityyppi yrittää miettiä, mitä hullua keksisi seuraavaksi. Hmm. Hankalaa.

Pikkuhiljaa olisi pakko saada nukuttua kunnolla. Unilääkettä en uskalla enää ottaa, koska luulen, että se vain vauhdittaa menoa. Pää tuntuu sekavalta enkä tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä. Yhtä kysymysmerkkiä koko ihminen.

Sitten jostain tulee mieleeni ajatus, että kaikki on jumalallisessa järjestyksessä. Aina ja joka hetki. Ei tässä siis ole mitään hätää. Katsellaan ja ihmetellään, mitä elämä tuo tullessaan.

keskiviikko, 20. joulukuu 2017

Haluan sinut, en häitä

Vointini huononi viime viikonloppuna siihen malliin, että muutaman päivän jahkailun jälkeen hain maanantaina sairauslomaa.

Lääkärikäynti olikin varsinainen episodi. Nuori mies pyyhki siihen malliin hikeä päälaeltaan ja otsaltaan, että mietin, kumpi meistä on akuutimman hoidon tarpeessa. Eniten vitutti se, että minun olisi pitänyt osata arvioida, minkälaista apua tarvitsen. Miten vaikea ammattilaisten on tajuta, että ei uneton ja masentunut ihminen kykene tekemään minkäänlaisia päätöksiä? Tyyppi esimerkiksi kysyi, vaikuttaako unettomuus työkykyyni. Hmm. No jos nyt tarkemmin mietin, ehkä se saattaa hieman vaikuttaa. Voi vittu.

Lääkäri antoi minulle unilääke- ja mielialalääkereseptin. Jälkimmäiseen en todellakaan koske. Unilääkettä on pakko kokeilla, koska luulen, että nyt olen aika lähellä sitä vaihetta, kun alan kuulla ääniä, jos en saa levättyä kunnolla.

Mutta ei elämä ole ollut pelkkää kurjuutta. Ajoittain on hyviäkin hetkiä.

Viime viikonlopun vietin K:n kanssa ja suureksi yllätyksekseni sain orgasmin niin, että K:n sormet olivat sisälläni. Ja se kävi vielä ihmeen helposti. En olisi ikimaailmassa uskonut, että voisin K:n kanssa erityisesti nauttia seksistä, mutta hyvä niin.

Muutenkin olen tässä joulukuun aikana tapaillut uusia tuttavuuksia ja niin sanotusti pannut menemään. Saan henkistä tyydytystä siitä, että joku mies haluaa minua.

Eilen tapasin yhden vähän alle viisikymppisen pitkän miehen, jolla oli iso maha ja muna. En tajua, mutta jostain syystä olen alkanut kiihottua muistakin miehistä kuin vain bodareista.

Meillä oli tosi kivaa. Mies oli vähän ujo, mutta melkoinen jyystäjä sängyssä. Panimme kolme kertaa parin tunnin aikana. Tuntui tosi hyvältä, kun reippaasti yli satakiloinen iso mies painaa takaapäin. Sillä hetkellä en juuri miettinyt, miten paljon ahdistaa ja masentaa.

Sanoin miehelle kolmannen kerran jälkeen, että olet aikamoinen kone. Tyyppi myhäili ja totesi, että sinä olet varsinainen koneen käynnistäjä. Heh.

Eilen Sami otti pitkästä aikaa yhteyttä. Hän toivotti hyviä tulevia juhlapyhiä ja kommentoi kuvaani facessa. Sami kertoi odottavansa bikinikuviani tammikuun reissulta. Vastasin, että minä odotan, milloin saan hänen kyrpänsä suuhuni.

Sami totesi ehkä miljoonannen kerran saman kuin aina. Hän ottaa yhteyttä sitten, kun voi keskittyä vain minuun. Ihastuminen on molemminpuolista, mutta mitään häitä ei ole luvassa. Sanoin, että haluan sinut, en häitä.

Sami osuu johonkin tosi syvälle. Tärisin koko sen vartin ajan, kun kirjoittelimme. En sentään itkenyt. Sen verran olen pystynyt päästämään hänestä irti. Oikeastaan oli ihan kiva hetken jutella ja muistella, miten suuria tunteita joku mies voi minussa saada aikaan. Ja nyt on helpompi olla, kun puhumme molemmat suoraan asioista.

Olen alkanut tehdä pikkuhiljaa taloudellisia peliliikkeitä ensi vuoden suunnitelmien turvaamiseksi. En aio tehdä Balista mitään pakkomiellettä, mutta huomaan puhuvani jopa vieraille irtiottohaaveistani.

Hyvinä päivinä huomaan, että minua muistutetaan säännöllisesti siitä, mistä olen selvinnyt ja miten loppuaika kannattaisi käyttää. Tuntuisi hullulta raataa loppuelämä jaksamisen rajoilla työelämässä, kun se ei kerta kaikkiaan sovi minulle. Elämällä on pakko olla jotain muuta varattuna minulle.

sunnuntai, 10. joulukuu 2017

Mitä yhdestä särkyneestä mielestä

Vointini on mennyt pikkuhiljaa huonommaksi. Torstaina ja perjantaina kävin niin pohjalla, että jos olisin yhtään heikompi enkä olisi tietoisesti päättänyt selviytyä, voisin aivan hyvin leijua nyt jossain toisella taajuudella.

Arki menee käytännössä niin, että suoriudun työpäivästä ja väliajat joko itken tai nukun paitsi öisin, kun lähinnä vilkuilen kelloa ja mietin, miten ihmeessä päästin itseni näin surkeaan kuntoon.

Salitreenit ovat hiipuneet jonnekin takavasemmalle, mikä on todella huolestuttavaa. Treeni pitää pään kasassa, ja kun se puuttuu, en tiedä, mitä jää enää jäljelle. Olen vain niin uupunut ja toisinaan niin tuskastuneessa tilassa, että ei huvita lähteä salillekin itkemään. Kaupungilla kävellessä on niin hämärää, että kukaan ei kiinnitä huomiota, jos joku vähän itkeä tyrskii räntäsateen keskellä.

Tiistaina olin ystäväni kanssa pitkän kaavan mukaan juhlimassa, mikä teki erittäin hyvää. Otimme kuohuvaa ja puimme parhaat päälle. Pussailin jonkun miehen kanssa ja oli tosi hauskaa.

En tiedä, miksi se hauskuus ei kanna hetkeä pidemmälle.

Eilen sisko tuli kummipoikani kanssa yökylään. Meinasin jo perjantai-iltana perua koko jutun, mutta en kestä huolestuttaa läheisiäni yhtään enempää.

Lopulta viikonloppu menikin ihan hyvin. Tosin veto loppui täysin eilen kaupungilla enkä saanut yöllä nukuttua, mutta silti. Kävimme tänään porukalla uimassa ja lähdin iltapäivällä salille kokeilemaan, saanko enää kropastani mitään irti. Sanotaanko, että vähintään semipaska treeni, mutta pääasia, että pystyin edes siihen.

Päätin loppuviikosta, että en uusi työsopimustani heti tammikuusta, jos minulle edes jatkoa tarjotaan. Reissuun on enää reilu kuukausi aikaa ja kieltämättä hirvittää lähteä, jos voin näin huonosti. Tiedän, että itse pärjään, mutta Mari luottaa täysin apuuni. On tiettyjä juttuja, jotka minun vain pitää pystyä hoitamaan matkan aikana, olin sitten missä kunnossa tahansa.

Uskon, että parin viikon täyslepo töistä auttaa selvittämään ajatuksia ja pääsen aamusalille rauhoittamaan hermoja. Kai se siitä.

Tämä jatkuva pahoinvointi on pakottanut miettimään, mitä oikeasti haluan elämältä. En kestä ajatusta, että en pärjää työelämässä. Tiedän, että minulla olisi vaikka mitä annettavaa, mutta pää ei pysy kyydissä mukana. Se on jotain ihan saatanasta.

Olen vähän varkain alkanut haaveilla pidemmästä matkasta Balille ensi syksynä. Bali kun on pyörinyt mielessäni melkein kymmenen vuotta. Ehkä siellä on jotain, mikä odottaa minua tai sitten ei. Jotain tässä on keksittävä, koska olo on niin epätoivoinen, että en kestä enää.