Minulta kysytään usein, miten haluaisin työkuvioiden menevän jatkossa. En ole osannut vastata, vaikka olen muotoillut kuviota pidemmän aikaa mielessäni. Tänään kävelin aamulla lähikauppaan ja höpöttelin vastauksen ilmoille. En usko, että kovin moni sitä kuuli, mutta oli tärkeää sanoa se ääneen. Mitä konkreettisemmin tavoitteet muotoilee ja tuo esille, sen varmemmin niihin pääsee käsiksi.

Haluan valmentamisesta päätyön itselleni. Haluan tehdä pääosin nettivalmennuksia ja siinä sivussa henkilökohtaisia valmennuksia yksittäisille asiakkaille, pienryhmille ja yrityksille. Nettivalmennuksissa pääsen toteuttamaan kirjoitusintoani ja luovuuttani ja saan rauhassa erakoitua. Henkilökohtaisissa valmennuksissa saan tarpeellisen annoksen tervettä sosiaalisuutta ja ihmisten kohtaamista.

Tällä hetkellä pääpaino on ravitsemukseen ja henkiseen puoleen liittyvässä valmentamisessa. Esimerkkinä painonpudotusasiakkaat ja sellaiset syömishäiriöistä kärsivät henkilöt, jotka eivät tarvitse sairaalahoitoa. Asiakaskuntaa voin laajentaa tai rajata sen mukaan, mikä tuntuu itsestäni hyvältä ja mielenkiintoiselta.

Kevään, kesän ja syksyn teen valmennustöitä Suomessa. Koska en pidä Suomen talvesta, talvet teen töitä ulkomailla ja osan ajasta pelkästään lomailen. Jos intoa, aikaa ja rahan tarvetta ilmenee, ylläpidän sairaanhoitajan ammattitaitoa satunnaisella keikkatyöllä.

Miten ihmeessä aion tässä onnistua. En tiedä vielä kaikkia yksityiskohtia, heh, mutta mietitään hetki elämääni. Minun piti kuolla vuonna 2009 - tällä hetkellä elän itselleni parasta mahdollista elämää. Minun ei pitänyt koskaan parantua masennuksesta eikä syömishäiriöstä - nyt olen terve. Minusta ei pitänyt koskaan tulla sairaanhoitajaa - tuli sittenkin. Minun ei koskaan pitänyt päästä takaisin työelämään viiden vuoden työttömyyden ja työkyvyttömyyden jälkeen – näköjään pääsin. Äidin ja Mikan kuoleman piti murtaa minut henkisesti ja lopulta tappaa - niin oli lähellä käydä, mutta tässä sitä hengitellään edelleen. En uskonut koskaan pääseväni eroon piinaavasta kuolemanhalusta – nykyään toivon kuolevani vain hyvin harvoin.

Jos ei uskalla unelmoida ja tavoitella jotain suurta, voi saman tien lakata elämästä ja jäädä sohvalle odottamaan kuolemaa.