Nyt meni elämä uusiksi. Voi hitsi, olen niin innoissani, että tirautin taas pienet itkut. Hah.

Ensinnäkin kesätyökuvio näyttää tällä hetkellä aika hyvältä. Tein alustavan sopimuksen vanhan työpaikkani kanssa. Pääsen tutulle, mutta helpommalle osastolle töihin ja vielä omilla ehdoillani eli en tee yövuoroja ja teen vajaata työviikkoa. Lupasin Thaimaassa itselleni, että en enää ikinä mene kiduttamaan itseäni tuonne laitokseen, mutta pääni hajoaa työttömänä olemiseen. Tein sitä aikani ja kiitos ei enää. Sitä paitsi nyt on motivaatio kohdillaan tienata kesä rahaa, vaikkakin osa-aikaisena.

Nimittäin. Kaikessa hiljaisuudessa sain pääsiäisenä idean, mitä aion tehdä isona. Olen vuosikaupalla pyöritellyt ja tuskaillut mielessäni, että en voi tehdä työtä, jota vihaan. Haluan auttaa ihmisiä, mutta sairaanhoito ei vain ole minua varten. Pää ei yksinkertaisesti kestä sitä, että menen itkien töihin ja teen asioita, jotka ovat ristiriidassa oman mieleni kanssa. Haluan tehdä hyviä juttuja, keskittyä hyvinvointiin, tsempata ja auttaa ihmisiä löytämään uusia ulottuvuuksia arkeen ja hyödyntää monipuolista koulutustani.

Sitten yhtäkkiä kaikki palaset osuivat kohdalleen. Täytin hakemuksen, painoin lähetä-nappia, kaduin syvästi tekemääni heti perään, koska epävarmuus ja pelko täyttivät mieleni. Ajattelin silti, että kävi miten kävi, niin on tarkoitettu. Äsken minua haastateltiin puhelimitse ja mukava nainen sanoi, ettei löydä mitään syytä, miksi minua ei valittaisi koulutukseen. Minusta tulee siis eräänlainen valmentaja. (En laita tarkempaa nimikettä tunnistamissyistä.) Nyt pitää vain jostain kerätä rohkeutta, että uskallan kertoa tästä siskolleni. Hän mitä luultavimmin riemastuu asiasta, heh.