Rakas pieni veljeni oli toistamiseen unessani viime yönä. En pysty sanoin kuvailemaan sitä helpotuksen ja onnen tunnetta, mikä tulee kun tapaan veljeni vihdoin edes unimaailmassa. Aivan mieletöntä.

Sisko lähetti kännykkääni viestin, jossa kummipoikani laulaa hämähämähäkkiä niin tosissaan kuin kolmevuotias vaan voi. Tätä lisää.

Näen äidistä ja isästä hirveitä painajaisia, mutta kai ne joskus loppuvat.

Tein äsken loistavan jalkatreenin ja kohta lähden lenkille Tuulan kanssa. Loppupäivä meneekin sängyssä ja kattoon tuijotellessa. Minäkö masentunut, heh.

Aloitin eilen "työkokeilun" yhdessä hörhölässä. Huomasin, että siinä joukossa olen huomattavan (yli)aktiivinen ja tehokas. Leivoin kaikenlaista ja aika kului tosi nopeasti. Väsyin kyllä ja turhauduin, mutta pärjäsin loppujen lopuksi hyvin. Oli ankeaa huomata, miten muut työntekijät siellä olivat kuin robotteja. Heiltä puuttui täysin kaikki elekieleen liittyvä ja normaali äänenpainon vaihtelu. Miten jotkut syötetään lääkkeillä sellaiseen kuntoon. Huh. Olen onnekas, kun olen tässäkin kunnossa. Näin pohdiskelimme siskon kanssa.