(Kirjoitettu 23.11.2014)

Työsopimusta jäljellä vajaa neljä tuntia. Kun tulin illalla töihin, mietin, missä vaiheessa iskee haikeus. No, se iski sillä hetkellä, kun tajusin, että bodarihoitsu olikin iltavuorossa ja näin hänet vielä kerran. Luulin, että ihastus bodariin oli vain ohimenevää, mutta ei näköjään. Onhan noissa yhteisissä työvuoroissa ollut tiettyä sähköä. Voisin vaikka vannoa, että toisinaan bodari on tahallaan tullut niin lähelle, että käsi on koskettanut toista ja niin edelleen. Ja yleensä hän lähtee ajoissa pukuhuoneeseen, kun vuoro loppuu. Nyt hän viivytteli lähtöä. Olimme hetkisen kahden kesken kansliassa ja hitsiläinen oli lähellä, etten ehdottanut jotain jatkoa. En pystynyt ja ehkä hyvä niin. Tässä alemmuustilassa en kestäisi torjuntaa eikä työkavereihin pitäisi sekaantua. 

Töistä jään kaipaamaan muitakin työkavereita. Melkein jokaisen kanssa on ollut luontevaa ja useasta on
tullut tietyllä etäisellä tavalla läheisiä minulle. Minussa on hyvin syvällä ulkopuolisuuden tunne. Töissä ulkopuolisuuden kokemukset voi laskea yhden käden sormin. Enkä tarkoita sellaista ulkopuolisuutta, jota
esimerkiksi vauvoista puhuminen aiheuttaa, vaan jotain syvempää. Se on ihmeellistä ja minulle täysin uutta, että tunnen kuuluvani johonkin eikä tarvitse pelätä, että minut suljetaan porukan ulkopuolelle. Plus että kertaakaan kukaan ei ole haukkunut minua hiljaiseksi tai vittuillut hiljaisuudestani. Rauhalliseksi minua on sanottu, mutta sen otan työnikin kannalta lähinnä kohteliaisuutena.