Paino putosi ensimmäisen harjoitteluviikon aikana kaksi kiloa. Olinkin ne pari ensimmäistä päivää sellaisessa kooma-ahdistustilassa, että en saanut itseäni sohvalta ylös edes syömään.

Olen laihduttanut enemmän tai vähemmän tosissaan viimeiset 18 vuotta. Minusta se on surullista. Siis siinä mielessä, miten paljon aikaa olen hukannut johonkin turhaan ja tarpeettomaan. Olin alun perin normaalipainon alarajoilla ja ihan ok. Jostain sain päähäni, että olen maailman lihavin, mistä alkoi anorektinen oireilu. Vuosien panttaamisesta siirryin hillittömään ahmimisen ja laihduttamisen vuorotteluun. Mitä järkeä. Painoa on tullut tasaisesti lisää enkä ole yhtään sen onnellisempi ollut 50-kiloisena kuin nytkään. Päinvastoin.

Täydellisessä maailmassa ostaisin ja söisin vain kallista luomuruokaa, eläisin kasviksilla, kasvattelisin täydellisiä lihaksia ja rasvatonta kroppaa isoilla rinnoilla. Saisin mielettömät kiksit jostain vehnäorasmehusta enkä edes miettisi minkään suklaan tai leivän syömistä.

Elämä vain ei ole täydellistä. Näitä juttuja olen pohdiskellut yhden potilaan takia. Hän on nuori nainen. Itsemurhaa yrittänyt perfektionisti, joka sättii itseään koko ajan. Häntä on ahdistavaa kuunnella. Niin paljon hän muistuttaa entistä minua.

Tajusin, että mitä enemmän yritän luoda itselleni täydellistä ja virheetöntä ruokavaliota, sitä tiukemmalle itseni pistän. Täydellisyyden tavoittelu ei ruokavalioon jää, vaan se alkaa hivuttautua koko arkeen. En halua sitä enää eikä pääni kestä sitä.

Viime aikoina olen lukenut tarinoita, joissa ihmiset ovat onnistuneet pitämään ylikilot poissa kohtuudella. Moni kertoo syövänsä kaikkea mitä mieli tekee, mutta siten, että annoskoot pysyvät sopivina.

Ehkä tässä on se minunkin juttu. Voin elää pari kuukautta jollain maustamattomalla tofulla, rahkalla ja pakastevihanneksilla. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että rakastan leipää ja kaikkea hyvää. Minä tykkään leipomisesta, mutta olen senkin kieltänyt itseltäni, koska leipominen lihottaa. Mutta miten kivaa on vaikkapa leipoa maaseutukodissa jotain hyvää ja viedä mummulle lämpimäisiä, kun hän ei jaksa itse enää leipoa. Ja esimerkiksi hyvällä mielellä juodut kakkukahvit ystävän kanssa ovat jotain tosi rentouttavaa.

Miksi tällaiset pitäisi kieltää itseltään, kun olen kuitenkin vain ihan tavis enkä esimerkiksi kilpaurheilija.