Lopetin mielialalääkkeen viime viikolla. Olo alkoi mennä aina vain hitaammaksi ja jähmeämmäksi. Näin jo sieluni silmin kymmenen vuoden takaisen zombien paluun. Ei kiitos. Sitä paitsi lääke ilmeisesti lisäsi reippaasti ruokahalua eli kuulun niihin epäonnekkaisiin, jotka eivät saa ahmimiseen apua kyseisestä lääkkeestä. Onpa yllättävää.

Vointi on ollut melko perseestä. Eilen kävin hakemassa päivän eväät lähikaupasta, laitoin pimennysverhot kiinni, elokuvan pyörimään ja söin. Tänään laitoin pimennysverhot kiinni ja jättäydyin turvallisesti sisätiloihin ihan vain siksi, että saisin edes yhden päivän elettyä ilman jäätäviä syöminkejä. Kaksi upean aurinkoista kesäpäivää heitetty hukkaan koska syöminen.

Useimmiten ajattelen, että olen vain laiska, mukavuudenhaluinen ja minulla on surkea itsekuri, kun en saa ruoka-asioita hallintaani. Joskus hyvinä päivinä tajuan, että ei oikeasti ole tervettä jatkaa syömistä senkin jälkeen, kun meinaat oksentaa ja jo periaatteessa tukehtua niihin erinäisiin pullamössöihin, joita lähikauppa tarjoaa. Tai kun mahaan sattuu niin paljon, että odotat vain iltaa, että pääsisit nukkumaan.

Ei terveesti ruokaan ja syömiseen suhtautuva ihminen yritä tukehduttaa itseään ruoalla tai hiljaa toivo mielessään, että joku tulisi ja pakottaisi lopettamaan. Eihän?

Tapasin perjantaina ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan mahdollisen psykoterapeutin. Hän on ihan potentiaalinen vaihtoehto, ja naisen työskentelytavat sekä traumaterapian osaaminen vakuuttivat. Minulla on pari viikkoa aikaa miettiä, mitä teen. Todennäköisesti otan hänet, koska tässä kaupungissa ei näytä muillakaan olevan tilaa uusille asiakkaille.

Samista pitää mainita sen verran, että mies häipyi hyvin sukkelaan kuvioista, kun kerroin masennuslääkekokeilustani. Vituttaa, kun tyyppi väittää tykkäävänsä minusta eikä silti ole yli kuukauteen vaivautunut kysymään, miten voin. Onhan se toki ihan eri asia tykätä ihmisestä kokonaisuutena kuin vain pelkästä alakerrasta. Mutta vituttaa silti.

Karvamies ja Pillunnuolija ovat edelleen kuvioissa. Hyvä niin, koska saan heiltä enemmän kuin Samilta ikinä kahden vuoden aikana. Tuntuu superhyvältä kaiken ahdistus- ja syömishässäkän keskellä välillä vain makoilla alasti sängyllä, kun jompikumpi miehistä silittelee paljaita rintojani ja sanoo, että olen ihana.