Janne kävi eilen. Väsyin jatkuvaan vonkaamiseen ja päivittäiseen lämmittelyyn. Ajattelin, että ihan sama, haluanko miestä vai en, kunhan saan tälle jonkin pisteen.

Janne näytti väsyneeltä, mutta oli muuten entisellään. Kysyin, haluaisiko hän lasin viiniä. Mies kieltäytyi, koska oli autolla liikenteessä. Ei siinä sitten muuta kuin heti hommiin. Tuntui hieman väkinäiseltä.

Seksi ei tuntunut enää lähellekään samalta kuin silloin, kun olin vielä ihastunut Janneen. Nyt kun olen päässyt hänestä melkein kokonaan irti, ei tunteitakaan ollut enää jäljellä. Onneksi Janne oli niin herkillä, että homma ei kestänyt kovin kauan.

Kun makoilimme sängyllä, iski haikeus ja surullinen olo. Silittelin Jannen niskaa ja hiuksia, ja yhtä hyvältä se tuntui kuin ennenkin. Muistin, miltä tuntui olla Jannen lähellä ja maata vierekkäin. Miten levollisesti sain nukuttua hänen vieressään, vaikka yleensä en pysty nukkumaan kenenkään vieressä. Nimimerkillä viimeksi Tallinnan hotellissa löysin itseni lattiarajasta.

Juttelimme työkuvioista ja kaikkea muuta arkipäiväistä. Kumpikaan ei ottanut puheeksi, mitä tapahtuu jatkossa. Tosin minä tiesin jo illalla, että tämän on pakko olla viimeinen kerta. En enää kestä näitä jäähyväisiä ja yhteydenpidon lopettamisia ja aina kaikki alkaa uudestaan. Janne ei kuitenkaan halua muuta kuin pillua. Minua ei kiinnosta seksi eikä enää mieskään, joten nyt on hyvä jatkaa eri teille.

Janne laittoi illalla viestiä ja aamulla toivotti huomenet. Vastasin. Jos Janne ehdottaa näkemistä, aion sanoa suoraan, etten halua nähdä enää ja että tällä kertaa tarkoitan sitä oikeasti.