Ensimmäinen harjoitteluviikko takana. Väsyttänyt on pirusti, mutta jännitys kaikkosi ensimmäisen päivän aikana. Olen päässyt tekemään tosi paljon kaikkea mielenkiintoista. Avustin (nuorta komeaa) mieslääkäriä likvor- ja pleurapunktiossa, kanyloin kerran onnistuneesti ja useammin pieleen, mutta pääasia, että potilaat antavat opiskelijan edes yrittää. Kaiken maailman letkutuksia on tehty ja verensiirtoja ynnä muuta kivaa. Viikon on kruunannut pari vittupääpotilasta, joilla on selkeästi jotain opiskelijoita vastaan. Koko ajan pitää aukoa päätä jostain. Sitä jaksaa kuunnella kahdeksan tuntia, mutta eilen olin töissä aamuseitsemästä iltakymppiin ja kyllä viimeiset hetket ottivat koville. Kestohymy vain päälle ja menoksi.

Alkuviikosta hoidin nuorta miespotilasta, joka on vaikeasti sairas. Kyllä otti koville. Selvästi nuoret Mikan ikäiset miehet ovat kovin paikka minulle. Ahdistus on hirveä, ja päässä pyörii vaikka mitä ajatuksia. Yritä siinä samalla keskittyä itse asiaan.

Lähtöön on kolme viikkoa, enkä ole vieläkään ostanut lentolippuja. En tiedä yhtään, mikä määränpäässä odottaa ja mitä kolmen kuukauden aikana tapahtuu. Se on samalla pelottavaa, mutta mahtava vapauden tunne. Koko ajan on levoton olo enkä malttaisi odottaa, että pääsen kokemaan taas jotain suuria elämyksiä.