Siskon koira on nyt kuollut. Olivat tulleet laivareissulta tänään ja heti vaan koiraa lääkäriin, kun se oli niin huonona. Lääkäri oli sanonut, että jos yritetään vielä pitää eläin hengissä, häntä jouduttaisiin katkaisemaan syövän takia ja mitä lie kaikkea. Kuka hullu sellaista kärsimystä koiralleen haluaisi, joten se oli menoa sitten.

Keräsin tunnin verran rohkeutta soittaa siskolle, kun luin fb:stä uutisen. Ajattelin, että siellä on jonkinmoinen show meneillään, kun kummipoika on kuitenkin koko ikänsä elänyt koira vierellään. Mutta poika ei ole reagoinut mitenkään. On kuulemma niin väsypoikki laivareissusta ja leikkii leluillaan. Ehkei ymmärrä vielä, mitä on tapahtunut. Mutta sydän ihan särkyy, kun miettii, että nyt tuli se kolmas kuolema ja kuolema tällekin vuodelle. Koirasta en erityisemmin pitänyt, mutta siskolle turhan rankkaa.

Saisinko esittää toivomuksen, että seuraavaksi tapahtuisi jotain hyvää. Ja mielellään joku tuolla yläilmoissa voisi olla kuulolla. Kiitos.

Minullakin on ollut aika raskas viikko omalla tavallaan. Hauska ja erilainen, mutta olen taas saanut huomata, miten heikkovoimainen ja väsynyt olen, kun vähänkin tulee muutosta arkeen.

Olin alkuviikon tätien luona kyläilemässä ja kävin samalla työhaastattelussa. Haastattelu meni hyvin ja olin päässyt suuresta hakijamäärästä kahdentoista joukkoon. Toiselle haastattelukierrokselle valitaan neljä parin viikon sisällä. Jos tipun jatkosta, mieluusti tässä vaiheessa, koska ei ehkä harmittaisi niin paljon. Eikä onneksi mitään paineita, kun puoli sukua odottaa ja toivoo, että saan paikan.

Tätien luota menin isälle ja tapasin siellä kaksi nuorinta Riitan lapsista. Oli siinä kohtaamista kerrakseen, ahdistaa alkoi. Katselin ikkunasta, kun isä lähti Riitan ja lasten kanssa mökille saunomaan. Siinä menee isä ja isän uusi perhe. Heti perään kyllä tajusin, että olen minäkin aika olennainen osa isän perhettä. Mutta koville ottaa, ei siitä mihinkään pääse.

Juttelin muuten tädin miehen kanssa (suvun "lääkäri") ja kyselin, mitä ruumiinavauksessa tapahtuu. Olin niin helpottunut, kun mies suoraan ja asiallisesti kertoi yksityiskohdat eikä kysellyt, miksi tuollaisella vaivaan päätäni. Hän sanoi, että aivot voidaan laittaa joko mahaan tai takaisin oikealle paikalleen. Jos ne laitetaan mahaan, pää täytetään sellofaanilla ja ommellaan kiinni. Ja äidin hiukset saattoivat olla arkussa märät siksi, että ruumiinavauksen jälkiä on pesty eikä kosteus ole päässyt kylmässä säilytystilassa haihtumaan.

Kaiken tuon pystyy toki järkeilemään itsekin, mutta ehkä vainajien läheisyys aiheuttaa sen, että ahdistunut mieli kuulee ja uskoo tosiasiat mieluummin jonkun asiantuntijan kertomana.

Mitähän vielä. Olen nähnyt ainakin kolme unta veljestä. Olen niistä äärettömän kiitollinen. Aivan kuin saisin lisäaikaa hänen kanssaan. Juttelin tädin kanssa paljon äidistä ja veljestä. Kerroin siitäkin, miten tunsin veljen koskettavan minua, kun olin muutama päivä kuoleman jälkeen imuroimassa hänen huonettaan. Täti sanoi, että tämäkin huone on täynnä henkiä, mutta me emme vain pysty näkemään niitä. Sitten itkettiin, juteltiin vähän ja itkettiin lisää. Kivaa.