Kävimme eilen Marin kanssa kuvauttamassa auramme ja chakramme. Odotin kuvaukselta tosi paljon ja jotain ulospääsyä tästä umpikujasta, jossa olen. Olin ihan varma, että aurassani olisi edes vähän violettia ja turkoosia, koska ne ovat niin vahvoja värejä elämässäni. Ei ollut.

Päällimmäinen fiilis käynnistä oli ja on edelleen pettymys. Menin kuvattavaksi Marin jälkeen. Minulle tuli heti huoneessa sellainen olo, että kuvaajalla on kiire. Hän puhui paljon ja nopeasti eikä mielestäni malttanut vastata perusteellisesti kysymyksiini. Yritin aina tilaisuuden tullen heitellä kysymyksiä, mutta jotenkin vauhti oli niin kova, että jäi tympeä olo.

Myöhemmin selvisi, että Marista oli tullut ilmi kaikkea tosi erikoista ja harvinaista, joten ei ihme, jos kuvaaja ei jaksanut kiinnostua tällaisesta tavallisesta henkilöstä. Mielessä pyöri, mitä isä sanoi minulle aikoinaan. Älä luule, että olisit mitenkään erikoinen. Juu en.

Tavallinen. Se on yksi kamalimpia määritelmiä, mitä ihmiselle voi antaa.

Aurani oli laaja, puhdas ja tarkkarajainen keltainen ja siinä oli jonkin verran selkeitä vihreitä kohtia. Jalkojen ja yläkropan kohdalla oli pientä epätarkkuutta, mikä viittaa niska- ja hartiajumeihin sekä jalkojen verenkierto-ongelmiin (kylmät jalat).

Keltainen aura viittaa yltäkylläisyyteen, tietoon, viisauteen, luovuuteen ja filosofisuuteen.

Chakrat eli energiakeskukset olivat ihan vinksallaan. Elämänenergia eli juurichakra oli matala, minkä vuoksi kaikki muutkin chakrat olivat vähän niin ja näin. Erityisesti sydänchakra oli matala, mikä nyt oli helposti arvattavissa.

Tunnemittarin mukaan olen erittäin tunteellinen, herkkä ja ilmaisen vapaasti tunteitani. Yleistilani on jännittynyt ja rasittunut.

Eniten ärsytti se, että kehoa, henkeä ja mieltä verrattaessa, käytän suurimman osan energiasta mieleeni. Olin jotenkin kuvitellut, että se menisi hengen puolelle, mutta ei. Toisaalta jos miettii, mikä jäätävä ajatussekamelska pääni sisällä velloo, onko ihme.

Energiatasomittarin mukaan minulla on korkea värähtelytaajuus eli sovin hyvin intuitiiviseen ja herkkään työskentelyyn. Maadoittaminen tekisi silti hyvää, ja tästä kuvaaja muistutti monta kertaa. Maadoitus vahvistaisi juurichakraanikin ja sitä mukaa koko systeemiä.

Kehoani hallitsee vasen eli feminiininen puoli. Minun pitäisi miettiä, onko kroppani epätasapainossa ja onko sisimmässäni ilmaisemattomia tunteita. Niin kovasti kuin yritänkin treenata symmetrisesti, minulla on vasemman ja oikean puolella paljonkin häiritseviä eroja. Ja noista tunteista. Huokaus.

Sydämeni alueen energiataso on erittäin korkea tällä hetkellä, mikä kertoo (liian) vahvoista ja kiihkeistä tunteista sekä siitä, että jotkut tunteet odottavat ulospääsyään. Voisi luulla, että korkea energiataso olisi hyväksi, mutta se kertoo lähinnä hyvin stressaavasta ja kuormittavasta tilanteesta.

Yleisesti ottaen minulla on matala ja rasittunut energiataso. Kuvaaja kysyikin, olenko jossain kriisissä tällä hetkellä, mihin vastasin, että juuh.

Minun kannattaisi rentoutua säännöllisesti, mennä ulos luontoon ja selvittää, mikä olisi sopivaa ravintoa minulle. Siinä vaiheessa, kun tyyppi alkoi valistaa ravitsemusjutuista, meinasin kyllä jo ärähtää vastaan, mutta hillitsin itseni. Ihan kuin en olisi viimeistä paria vuotta yrittänyt säätää tätä ravitsemuspuolta kohdalleen.

Minulla oli pään yläpuolella selkeä, isohko vihreä kohta. Se tarkoittaa, että olen tällä hetkellä voimakkaassa kehitysvaiheessa tai kriisissä, jossa yritän saada kehoa, mieltä ja henkeä tasapainoon. Allekirjoitan tämän täysin.

Vihreää löytyi myös kehon vasemmalta puolelta eli jotain muutosta, kehitystä ja ymmärrystä on tulossa elämääni. Kuvaaja sanoi, että pitää vain malttaa odottaa ja lopettaa murehtiminen. Okei, selvempi homma.

Kehon oikealla puolella oleva vihreys kertoo siitä, että olen avosydäminen, ystävällinen ja rakastava. Tulen toimeen melkein kaikkien kanssa (loistava tarkennus tuo melkein) ja säteilen puhdasta, parantavaa energiaa ympärilleni.

Sydämen alueella näkyi valkoista, mikä viittaa aiemmin mainitun lisäksi siihen, että minun pitäisi opetella suojautumaan muiden ihmisten liiallisilta vaatimuksilta.

Loppuun kirjaan vielä joitakin keltaisen auran ominaisuuksia, joista tunnistin itseni.

Keltainen pitää nautintoa tärkeämpänä kuin saavutuksia ja terveys sekä fyysinen kunto ovat hänelle tärkeitä. Keltainen on luova ja rakastaa esimerkiksi kirjoittamista, matkustamista ja rentoutumista rannalla.

Keltaisen keho on erittäin herkkä ja se aistii toisten tunteita ja värähtelyjä. Keltainen ylikuormittuu helposti eikä aina ymmärrä, miksi keho reagoi niin vahvasti ulkoisiin ärsykkeisiin.

Keltaisella on vahva kehonkieli ja hänellä on herkkä kosketus. Riippuvuussuhteet ovat yleisiä, jos energiat eivät ole tasapainossa. Keltainen pelkää ihmissuhteita, sitoutumista ja velvollisuuksia, mutta nauttii aktiivisesta seksielämästä ja haluaa fyysistä sekä henkistä mielihyvää.

Jos keltainen haluaa parantaa terveyttään, hänen pitäisi opetella kuuntelemaan sydäntään. Keltainen tarvitsee fyysistä harjoitusta, leikillistä seksiä ja meditointia, jotta hän saa lisättyä elinvoimaansa. Voiko tähän muuta sanoa kuin kyllä kiitos!

Tuossa oli tiivistettynä parinkymmenen sivun mittainen tulkinta energioistani. Poimin sieltä muistiin niitä kohtia, jotka juuri nyt tuntuivat tärkeiltä.

Vaikka käynti oli pienoinen pettymys, olen tosi tyytyväinen siitä, että aurassani ei näy merkkiäkään masennuksesta eikä esimerkiksi sähköhoidoista. Siellä ei ole sumeita kohtia, vaikka jokin eksistentiaalinen kriisi tässä on meneillään.

Entä mitä seuraavaksi ja miten ihmeessä saan energiani tasapainoon.

Heräsin tänä aamuna viideltä, luin yhden artikkelin perfektionismista ja tirautin päivän ensimmäisen itkun. Artikkelissa sanottiin, että joskus täydellisyyden tavoittelu menee siihen, että ihminen ei kykene tekemään enää mitään, kun pelko epäonnistumisesta on niin kova.

No, juuri eilen sanoin Marille, että minulla on sellainen olo, kuin eläisin käsijarru päällä. Että jokin koko ajan pidättelee minua enkä tiedä yhtään, mitä nyt pitäisi tehdä.

Väsyneenä menin kuitenkin salille ja meinasin sielläkin purskahdella itkuun vähän väliä. Jostain se armoton ruoskija on taas päässyt pääni sisälle eikä tunnu hiljenevän millään.

Mietin koko ajan, miten voisin syödä täydellisemmin, treenata paremmin ja kovemmin ja samalla sisintä jäytää se tosiasia, että olen ollut syyskuun lopusta asti työtön. Tavallinen työtön sairaanhoitaja. Voiko ankeampaa kohtaloa olla.

Ja ruoskinta jatkuu siinä vaiheessa, kun en millään keksi, mitä tälle tilanteelle voin tehdä. Mikä on seuraava askel ja mihin suuntaan. Kyllähän minun pitäisi tietää, koska olen ennenkin pystynyt ratkaisemaan kaiken.

Ja miksi minulla on edelleen näin ankaria ajatuksia itseäni kohtaan, vaikka yritän parhaani, ettei olisi. Miksi mikään ei riitä.

Sain lopulta tehtyä riittävän hyvän treenin, mutta totesin, että ensi viikolla en mene ollenkaan salille. Kävelylenkkejä voin tehdä ja kehonhuoltoa, mutta kertaakaan en enää lähde salille itkemään. Sali on liian rakas harrastus pilattavaksi.

Vaikka tekisi mieli jäädä vellomaan ahdistukseen, en pysty. Heh. Tämä se on huvittavinta, että jostain ne myönteiset jutut aina tulevat pintaan. Ehkä tarvitsen tämän blogin näitä purkautumisia varten ja sitten kun asiat on kirjoitettu pois päiväjärjestyksestä, olo helpottaa.

Nimittäin niitä hyviä juttuja on vaikka miten paljon.

Tiistaina selvisi, että lähdemme Karsan ja hänen naisystävänsä kanssa huhtikuussa rantalomalle. Aivan huippua, kun on jotain kivaa ja erilaista, mitä odottaa.

Kerroin tuosta muuten siskolleni puhelimessa ja sain hänet kerrankin hiljaiseksi. Sitä tapahtuu todella harvoin. Ajattelin, etten jaksa enää peitellä sitä, mitä olen ja jos siskolla on jotain elämäntyyliäni vastaan, antaa olla. Odotin jotain kevyttä moraalisaarnaa, mutta sisko vaan nauroi, päivitteli ja kysyi, onko meillä siis jotain kimppakivaa. Kyllä, sitä juuri.

Toinen hyvä juttu on se, että sain tänään katkaistua laskiaispullien syönnin. Niitä on mennyt päivittäin pari kappaletta ja joo, ei ole iso juttu, mutta minulle on. Minä haluan, että syöminen pysyy hallinnassani. Piste. Otin tosin kevyen laskeutumisen eli siirryin pullista raakasuklaaseen, joka nyt vaan on tosi hyvää ja joidenkin mielestä ihan terveellistäkin.

Juuri äsken selvisi, että en saanut sitä työpaikkaa, jota varten olin pari viikkoa sitten haastattelussa. Yllättääkö yhtään, jos sanon, että en tiedä, olenko pettynyt vai tyytyväinen.

Ystäväni sanoi kyllä mainiosti jotenkin näin, että mitä jos minun kuuluu olla nyt tässä tilanteessa ja että jos näin onkin juuri hyvä. Niin, mitä jos.