Harmittaa, kun nykyään on niin vaikea saada kirjoitettua ajatuksia ylös. Päässä kyllä pyörii kaikenlaista ihan nornimeiningillä.

Kuntoprojekti etenee tappavan hitaasti. Yövuorot hankaloittavat syömistä, ja aina välillä leivän ja karjalanpiirakoiden tuoksua on mahdotonta vastustaa. Siispä syön niitäkin satunnaisesti. En onneksi samaa tahtia kuin ennen. Nyt onnistuin murjomaan ranteeni, joten olen joutunut vähän soveltamaan salilla.

Maanantaina on seuraavat treffit valmentajan kanssa. Käymme läpi ruokapäiväkirjaani ja verikoevastauksia. Sokeriarvot olivat onneksi kohdallaan, tosin parantamisen varaa on. Kolesteroli oli laskenut niin sanottuun normaalilukemaan verrattuna kahden vuoden takaiseen, mutta triglyt puolestaan olivat nousussa. Huonompi homma, mutta luultavasti saan näihin ohjausta maanantaina.

Yleisfiilis on tylsä ja väsynyt edelleen. Nyt kun ei vedä ruokaövereitä joka päivä eikä juhlista kaikkea hyvää ja huonoa syömällä, on epämukava olotila. Olen itkenyt paljon enemmän kuin pitkään aikaan ja moni asia vain turhauttaa. Toisaalta tiesin, että näin käy ja jossain vaiheessa uskon, että itkut on itketty ja on taas naurun vuoro. Odotan vain, että pääsen tästä kehollisesta vankilastani ulos elämään. Tosin ei kai se henkinen häpeä minnekään häviä, vaikka kilot häviävätkin.