Vuosi sitten suunnittelimme Marin kanssa lomareissua ja samalla kerroin hänelle, miten minun on haastavaa nukkua muiden kanssa samassa huoneessa, koska häiriinnyn äänistä. Mari sanoi, että taidat kärsiä ääniyliherkkyydestä. Silloin tunsin suurta helpotusta, kun joku viimein tajusi, mistä puhun eikä vaan nauranut tai sivuuttanut koko asiaa.

Ääniyliherkkyys sai minulla todennäköisesti alkunsa lapsuudessa, kun jouduin kuuntelemaan äidin raivokohtauksia. En voi sietää edelleenkään huutamista ja häivyn aika nopeasti paikalta, jos joku edes korottaa ääntään.

Tilanne paheni pari vuotta sitten, kun tämän kerrostalon viereen ilmestyi rakennustyömaa. Noin vuoden ajan meteli oli todella hermoja raastavaa ja pidin usein sisälläkin korvatulppia. Ikkunaa ei voinut pitää auki ja tuntui, että pää hajoaa, kun ympärillä ei ole yhtään hiljaista tilaa.

Tällä hetkellä ääniyliherkkyys näkyy arjessani esimerkiksi siinä, että nukun aina korvatulpat korvissa. Jos en nuku, jään kuuntelemaan muista asunnoista kuuluvia ääniä. Joku käy pissalla, vetää vessan, menee suihkuun, puhuu kovaan ääneen suomeksi, puhuu kovaan ääneen jotain muuta kieltä, jollain soi ovisummeri ja niin edelleen. Äänet eivät kuulu lujaa, mutta ne kuulostavat minusta niin ärsyttäviltä, että tuntuu, niin kuin pää hajoaisi. Tulee tosi vihainen olo, sydän hakkaa ja ahdistaa.

Mitä stressaantuneempi tai masentuneempi olen, sitä vaikeampi on kestää joitakin ääniä. Hyvinä aikoina pystyn nukkumaan ilman korvatulppia, koska pystyn keskittymään ja sulkemaan häiritsevät äänet mielestäni. Ja joskus jään ihan tarkoituksella kuuntelemaan jotain ärsyttävää ääntä, jotta oppisin kestämään ahdistusta paremmin ja äänestä tulisi siedettävämpi. Mutta esimerkiksi viime aikoina keskittymiskyky on ollut pyöreä nolla ja päänsisäistä meteliä on ollut mahdoton hiljentää.

Olin viikonloppuna reissussa siskoni kanssa. Nukuimme samassa huoneessa ja toki jännitin jo etukäteen, miten saan nukuttua. Sisko (niin kuin suurin osa) ei voi käsittää, miten häiriinnyn äänistä niin paljon ja että joskus korvatulpatkaan eivät helpota tilannetta.

Ensimmäisen yön valvoin pari tuntia ja kuuntelin siskon hengitysääniä. Hän ei varsinaisesti kuorsaa, mutta tuhisee ja hengittää raskaasti nukkuessaan. Minulla oli korvatulpat ja silti kuulin sen hermoja raastavan tuhinan. Yöllä äänet tuntuvat muutenkin pahemmilta ja sitä ärsytyksen ja ahdistuksen määrää on vaikea kuvailla.

Tämän kiusallisen vaivan takia käyn nykyään tosi harvoin siskoni luona, koska heidän perheessään meteli on jäätävää. Siis jo ihan normaali puhe on kovaa ja siihen päälle mahdolliset riita- ja huutosetit. Toisaalta taas isän luona pääsen kokemaan täydellistä maaseudun hiljaisuutta, ja aikaiset aamut kerrostalossa ovat ihan parhaita, kun muut nukkuvat ja on hiljaista.

Monesti mietin, että ehkä olen vain tavallista pössähtäneempi, kun teen äänistäkin itselleni ongelman. Mutta nettiä kun vähän selailee, huomaa, että kohtalotovereita on tosi paljon eikä minun tilanteeni ole lähellekään pahimmasta päästä.

Viikonloppuna muuten pääsin vaihtamaan kasvotusten pari sanaa yhden suuresti ihailemani henkilön kanssa. Jo pelkästään sen lyhyen hetken takia kannatti kärvistellä maaliskuusta tänne asti. Täytyy vaan uskoa ja luottaa, että paremmat ajat ovat edessä ja selviän tästä masennuksesta tai mistä lie pian takaisin omaksi itsekseni.