Soitin äsken isälle. Ajoitus osui nappiin, koska hän oli pyörälenkillä. Tarkoittaa sitä, että a) puhelimessa on vaikeampi vaieta ja poistua takavasemmalle ja b) isä itse sanoi heti alkuun, että hän voi aivan hyvin puhua samalla kun vetää lenkkiä.

Ensin juttelimme niitä näitä, kunnes rohkaisin mieleni ja kysyin suoraan Riitasta. Että voinko minä tulla samaan aikaan siskon pienemmän pojan synttäreille ja mikä tämä juttu oikeastaan on, jos jotain juttua on. Hiki meinasi tulla, koska en tiennyt minkälaista vastausta odottaa.

Isän puheista ymmärsin, että Riitalla ei ole mitään minua vastaan eikä kai siskoanikaan. Riittaa vain ahdistavat tilanteet, joissa hän joutuu vedetyksi niin sanottuun vanhaan elämään eli kun ”meitä” on liikaa paikalla. Toisin sanoen Riitta kokee olonsa ulkopuoliseksi.

Oh my, voisin loppuelämäni pitää luentoa siitä, miltä tuntuu olla ulkopuolinen.

Sanoin isälle, mitä ajattelen Riitasta eli vain pelkästään hyvää. Ja että jos on jotain, mitä voisin tehdä tai keventää ulkopuolisuutta, teen sen. Isä sanoi, että ei kai siinä voi kukaan mitään tehdä. Tilanteet tulevat ja menevät, joskus on helpompaa ja joskus ei. Isä sanoi, että hän aistii saman, kun on Riitan perheen ja lasten ympäröimänä, mutta ei anna ulkopuolisuuden vaikuttaa.

Ensin ajattelin, että nyt taas minun pitää keksiä jokin keino, joka pelastaa perheeni ja kaikki on sitten hyvin. Sitten muistin, että ei, minun ei pidä pelastaa ketään eikä kukaan halua minua pelastamaan mitään eikä ketään. Aikuiset ihmiset ovat lopulta itse vastuussa tunteistaan, eikä minusta tule ikinä enää pelastajaa.

Yksi huima kehitysaskel täytyy tässä samalla mainita. Lähes koko elämäni ajattelin ja kävin kauppaa jumalan tai jonkun kanssa kärsimyksestä. Anna minun kärsiä ihan miten paljon ikinä vain mahdollista, kunhan jätät perheeni rauhaan. Minä voin elää missä tuskatilassa tahansa, kunhan läheiseni voivat hyvin.

Nyt ajattelen, että minä en halua kärsiä enkä enää ikimaailmassa kutsu itseäni saatanan kätyriksi. Hyi että. Olen tehnyt sitä tarpeeksi eikä siitä ole ollut kenellekään mitään hyötyä. Kun tarpeeksi hakkaa isoa ja kovaa päätä seinään, näköjään ajatus voi kirkastua.

Nyt vaan mielenkiinnolla seurataan, mitä parin viikon päästä synttäreillä tapahtuu.