Yksi hienoimpia tunteita on, kun kummipoika juoksee kädet ojossa syliini ja puristaa kaulasta. Siinä on kyllä rakas poika. Toivon niin kovasti, että meillä säilyy tämä yhteys läpi elämän. Poika oli taas itku kurkussa, kun he lähtivät viikonlopun pikavisiitin jälkeen kotiin. Tulee kuulemma niin ikävä. Sanoin, että niin tulee, mutta onneksi näemme taas tulevana viikonloppuna, kun on pikkuisen synttärijuhlat maalla. Poika totesi vielä loppusanoiksi, että kyllä sinä hyvin pärjäät siellä koulussa. Voi mikä muru.

Tällä viikolla tosiaan alkaa koulu. Sen verran stressaan jo valmiiksi, että olen siivonnut tämän päivän, etten kehittelisi mitään kauhuskenaarioita tulevaa varten. Ja minähän siivoan yleensä vain, jos on pakko. Miten voikin jokin koulun aloittaminen jännittää näin paljon. Tuhlasin vielä vähiä rahojani melkein sadan euron farkkuihin. Voi jeesus, elän varmaan kynsillä marras-joulukuun.

Mikä ankeinta, Tuula lähtee huomenna kahdeksi kuukaudeksi Saksaan, joten se siitä tukiverkosta tässä kaupungissa. Mutta kai se tästä jotenkin. Onhan sitä jo yliopisto rämmitty puolikuntoisena ja ilman motivaatiota läpi, joten selviytymispohjaa on. Hoppas det.