Tänään meinasi hajota pää, kun kuuntelin kuudetta päivää hieman pössähtäneen mummuni juttuja. Hän sanoi itkuvaikerointinsa seasta näin: kyllähän tämä sinullekin on kova paikka, mutta sinulle tämä on helpompi kestää kun olet vielä nuori. Voi jumalauta vanha nainen, mitä menit sanomaan. Miten joku kehtaa vähätellä toisen surua noin ja arvottaa, kuka suree eniten ja syviten äitiäni ja pikkuveljeäni. Purin vain hampaita yhteen, puristin kädet nyrkkiin ja hillitsin itseni. Hän on sentään mummuni ja sairas ihminen.

Mutta silti. Ottaa niin päähän.

Sanoin tuosta isälleni ja hän kertoi kokevansa samaa veljeni tyttöystävän äidin kanssa. Tuo äitimuorihan soittelee aika usein isälleni ja vaikeroi suruaan ja ikäväänsä veljeäni kohtaan. Naisen mielestä he ovat yhtä pahassa paikassa isäni kanssa, siis molempia on kohdannut yhtä suuri suru ja menetys. Just. Siis isältähän on vain viety vaimo ja poika ja tuolta naiselta niinkin läheinen henkilö kuin tyttären poikaystävä.

Sanonko vielä kerran, että ottaa niin päähän.