Näimme K:n kanssa viikonloppuna. Olin sopinut itseni kanssa, että voin syödä lauantaina ja sunnuntaina mitä ja miten paljon tahansa. Ja niin tein.

Lauantaiaamuna kävin hakemassa ruokakaupasta evästä eli riisipiirakoita ja pullaa sunnuntaille. Tiesin jo kassalla, että eväät tuskin säästyvät seuraavalle päivälle, mutta ideana se oli ihan hyvä.

Bussissa mietin, että tältä kai alkoholistista tai muusta riippuvaisesta tuntuu. Hetki ennen kuin antaa periksi himoilleen. Sydän hakkaa ja odottaa vain, milloin saa ensimmäisen annoksen, joka tuo välittömästi helpotuksen ja hyvän olon. Sillä hetkellä mikään ei olisi estänyt minua syömästä kiellettyjä ruokia. Pitää olla korvien välistä vinksallaan, että saa tällaiset kiksit syömisestä.

Lopulta pullat ja piirakat olivat pieni pettymys, ja kahvikin lähihnnä korvensi mahaa.

K:n kanssa joimme kuoharia ja söimme ravintolassa. Otin halloumisalaatin, ranskalaisia ja palan suklaakakkua. Illalla söin muutaman salmiakin. Kahden aikaan yöllä heräsin niin oksettavaan oloon, että mietin, pitäisikö laittaa sormet kurkkuun vai kärsiä ja ehkä oppia vastaisuuden varalle jotain. Valitsin oppia.

Aamulla latasin hotellin aamupalalla kasan vaaleaa leipää ja riisipiirakoita voilla ja paksuilla juustosiivuilla. Kahvi poltti edelleen mahaa, vaikka laimensin sitä kermalla.

Kotona söin liikaa ruisleipää ja yllättäen useita riisipiirakoita voilla ja juustolla. Iltapäivällä mahakivut olivat jo sitä luokkaa, että arvoin taas oksentamisen ja oppimisen välillä.

Paluu arkeen ja tiukkaan ruokavalioon on onnistunut hyvin. Eilen oli hillitön nälkä, mutta nyt olo alkaa tasaantua. Mahaan ei enää satu ja henkisesti on helpompi olla, kun päivä ei rakennu pelkän mässäämisen varaan. Ei päivään tosin mitään järkevää muutenkaan kuulu, mutta silti.

Paino on tippunut reilussa kuukaudessa noin neljä kiloa. Mahaan ei satu useinkaan ja turvotus on vähentynyt. Akupunktiohoitaja ei huomannut suurta eroa kielestä tai pulssista. Ehkä maksa on hieman toipunut. Tai sitten ei.

Eniten vituttaa tämä väsymys. Eilen lähdin puoli kahdeksalta nukkumaan, koska meinasin nukahtaa sohvalle. Aamulla puoli kuuden jälkeen olisin mielellään jäänyt nukkumaan, mutta nousin, surautin sellerimehut ja lähdin salille treenaamaan jalkoja. Ei auta. Pakko tehdä asioita ja palata rutiineihin, kun en kerran kuole enkä voi nukkuakaan 24/7.

Mutta v i t u t t a a. Voisin lyödä kaikkia niitä, jotka piristyvät ja voivat paremmin jo viikon terveellisemmän syömisen jälkeen. Tuntuu niin hemmetin epäreilulta.

Psykiatri ja terapeuttini suosittelivat, että pyytäisin lääkäriltä lähetteen verikokeisiin, jos väsymys ei olekaan pelkkää masennusta. Joskus toivon, että jokin fyysinen vaiva selittäisi tämän tuskastuttavan väsymyksen. Ja häpeän syvästi, että kehtaan sanoa jotain tuollaista ääneen. Olen oikeasti kiitollinen terveydestäni enkä halua sairaaksi, mutta en jaksaisi elääkään, kun olen niin väsynyt.