Kolme päivää uudessa paikassa takana ja tänään päivän hengähdystauko. Tulee tarpeeseen, sen verran koville nyt ottaa. Juuri kun ehti sopeutua ja tottua yhteen työpaikkaan, pitää taas alkaa alusta, kun kaikki muuttuu. Tässä uudessa paikassa kaikki tehdään eri tavalla (päin peetä minun mielestäni, mutta minulta ei onneksi kysytä) ja heidän mielestään toiminta on sujuvaa ja mutkatonta. Minä pieni aloitteleva hoitaja tekisin asioita yksinkertaisemmin ja kätevämmin, mutta näillä mennään. Se joustaa, joka pystyy ja jonka tässä tapauksessa pitää joustaa. Eikä enää ole onneksi kuin kaksitoista työpäivää, joista kolme menee saunavuorossa eli samapa tuo.

Käyn jatkuvaa puhelua itseni kanssa. Yritän tsempata ja muistaa, että minun ei tarvitse tässä vaiheessa opintoja tietää kaikesta kaikkea. Että voin vain olla tyytyväinen kahdesta kesätyöpaikasta, rahatilanteen kohentumisesta, arvokkaista kokemuksista ja siitä, että näen nyt käytännössä paljon kaikkea, mitä vasta syksyllä alan opiskella teoriassa. Ehkä sitten joskus on helpompi mennä harjoitteluun, kun on jo nähnyt paljon kauheuksia aiemmin. Ehkä.

Minä osaan, minä pärjään. Nykyinen mantrani. Se toimii edelleen. Ja muistan joka päivä kiittää itseäni ja kehoani siitä, että oikeasti jaksan tehdä töitä. Ei ole pitkä aika, kun istuin jatkuvasti tässä sohvalla ja päivän kohokohta oli käydä salilla ja hakea kaupasta hirveä satsi ruokaa. Olen edistynyt hurjasti ja tämä epämukavuuskesä tekee minusta vahvemman ja kestävämmän ihmisen.

Merjan piti lähteä elokuun alussa reissuun kanssani, mutta hän joutui perumaan matkan rahatilanteen vuoksi. Ärsyttää. Odotin niin paljon, että olisin voinut viettää aikaa Merjan kanssa. Nauraa vain ja ottaa rennosti. Mietin jopa, että jätän koko reissun väliin, kun en yksin haluaisi lähteä. Sitten oivalsin, että tässäkin on kasvun paikka. Lähdin minä Afrikkaankin yksin, tosin tapasin Merjan heti ensimmäisenä päivänä, mutta silti.

Pärjään hienosti itsekseni näissä kotiympyröissä, mutta ulkomailla tunnen itseni melkein alastomaksi. En tiedä, mikä ero siinä on. Ehkä en vieläkään luota itseeni ja siihen, että pärjään yksin ihan missä vaan. Pakko nämä pelot on kohdata, tai ei pakko, mutta haluan. En varmasti jätä matkaa väliin sen takia, että pelkään olla yksin itseni kanssa viikon ulkomailla. Ja pitää minun yksin lähteä alkuvuodesta sinne harjoitteluvaihtoonkin. Jos testaisi ensin viikon ajan, miten pää kestää.