Ennen kuin lähdin reissuun, näin Kartsaa ja päädyimme jälleen keskustelemaan läskeistäni. Mikä ihana tsemppaus ja lähtökohta rantalomalle. Kerroin Kartsalle juoksukokeilustani ja siitä, että rintoihini meinaa sattua, vaikka ne miten pakkaisi paikoilleen. Kartsa tuumasi, että minulla onkin sen verran massaa, että ei ihme jos rintoihinkin sattuu. Jos olisit joku 50-kiloinen, ei ehkä rinnoissa tuntuisi, mutta kun olet lähemmäksi 70 kiloa, tuntuu varmaan. Okei. Eihän tuossa mitään ja ehkä ylitulkitsin, mutta kyllä se mies osaa ärsyttää. Luulenpa, että 50-kiloisena ei minun pituisen henkilön tarvitsisi rintojen heilumista murehtia, kun ei sellaisia olisi.

Pakko myöntää, että reissu oli kova pettymys. Latasin sellaiset odotukset ja toiveet, että toisaalta pettymyksen ymmärtää. Harmittaa vaan, kun odotin reissua koko kesän ja jaksoin sen takia töissä raataa ja sitten käy näin. Olihan siellä yksi loistava ilta ja pano komean baarimikon kanssa plus yhden rantapojan hyväksikäyttämistä, mutta ne eivät riittäneet. Niin kuin sanoin Piksulle, vielä olisi kaivannut yhden tai kaksi huippupanoa jonkun adoniksen kanssa.

Ei sillä, että seksi olisi noidenkaan miekkosten kanssa miltään tuntunut. Minä kyllä voisin mennä ihan erikseen johonkin seksiterapiaan pakkomielteitteni ja ahdistusteni kanssa. En ymmärrä, mistä tulee se pakonomainen tarve saada aina vain lisää ja lisää uusia miehiä, vaikka seksi ei kuitenkaan tunnu miltään. Mieslistan tekemisen piti päättyä siihen, kun pääsen sataan asti. Nyt lähestyn kahtasataa miestä eikä sekään ehkä riitä.

Nykyään aina kun mies koskee vartalooni, alan miettiä läskejäni ja pelätä, missä vaiheessa mies kommentoi kilojani. (Huomauttaisin, että olen edelleen normaalipainossa.) Mieleeni tulee myös ikäviä välähdyksiä siitä vaiheesta elämääni, kun sekaannuin erinäisiin kidutus- ja alistusjuttuihin. Silloin ajattelin, että en voi missään tapauksessa tehdä itselleni pahaa suostumalla kaikkiin älyttömiin sähkö-, lyönti- ja kuristushommiin miesten kanssa. Nyt ne jutut ovat nousseet salakavalasti pintaan ja esimerkiksi suuseksi ahdistaa törkeästi, koska uskon tukehtuvani.

Terapeutin kanssa on joskus mietitty, että seksistä pitäisi joskus puhua, mutta en halua ottaa asiaa esille. Terpalta alkaa herkästi tulla sitä seksi voi tuntua hyvältä vain rakastavassa parisuhteessa -ohjeistusta, mikä saa minut entistä pahemmin lukkoon. Siispä olen hiljaa.

Vaikka loma meni päin peetä, koin joitakin onnistumisiakin. En esimerkiksi eksynyt kertaakaan ja löysin kaikki ne paikat, jotka halusin nähdä. Paikallisella kuntosalilla oli kivaa, uima-altaassa samoin. Yllätin itseni, kun uskaltauduin ensimmäisenä päivänä uimaan keskelle kännäävää ruotsalaismiesporukkaa. Ehkä se ei monellekaan ole mitään, mutta minulle on suuri juttu näyttäytyä bikineissä missä tahansa. Itsehäpeästä on vaikea päästää irti ja varsinkin kun saa tasaiseen tahtiin noita läskikommentteja.

Joka kerta, kun menin baariin, sain kuulla paikallisilta, miten vihaiselta näytän. Se oli raivostuttavaa. Käsittääkseni harva ihminen hekottelee yksin ollessaan 24/7. Anteeksi vaan, kun maksavana asiakkaana tulen pilaamaan paikan tunnelman, koska en jatkuvasti ole suupielet korvissa. Hohhoijaa.

Nuo veemäiset huomauttelut toivat mieleen ikäviä muistoja lukioajoilta. Kun "erosimme" parhaan ystäväni kanssa, olin hyvin yksinäinen loppulukion ajan. Yksi poikaporukka naureskeli aina minulle ja huomautteli ties mistä. Siitä jäi ehkä ikuisiksi ajoiksi sellainen olo, että minussa on jotain vikaa ja että kaikki aina nauravat minulle. Reissussa paikallisten kommentit toivat kaiken tuon ahdistuksen mieleen ja siitäkin on nyt vaikea päästää irti.

Huomasin parin viimeisen lomapäivän ajan tarkkailevani lakkaamatta itseäni. Miltä nyt näytän. Minkälainen ilme minulla on. Mihin voin katsoa. Luuleekohan joku, että olen tosi vihainen. Katsovatko kaikki, että onpas tympeän oloinen ja näköinen ihminen. Miksi tuo turisti ei voi hymyillä. Huoh.

Yhdessä kirjassa sanotaan "..miten vaikeaa on muuttaa epätoivottuja käsityksiä omasta itsestään. Ne eivät muutu helposti ja vähäinenkin ulkopuolelta tuleva arvostelu yleensä palauttaa mieleen jo kadonneeksi luullun käsityksen. Kuukausien ajan hyvänä pysynyt itsetunto saattaa romahtaa huonona päivänä." Juuri näin minulle kävi ja nyt pitäisi taas alkaa paikkailla itseään.

Koulu alkaa maanantaina ja ahdistus on melkoinen. Toivon silti, että olen nyt niin vahvoilla, että pääsen jossain vaiheessa takaisin hyvään fiilikseen ja unohdan matkan herättämät ikävät asiat. Tai ehkei niitä voi unohtaa, mutta hyväksyä ja päästää irti. Koulukin on vain koulu, ei koko elämä eikä lähellekään. Lupaan itselleni, että tänä vuonna otan rennommin enkä sellaisia paineita kuin ensimmäisenä vuonna. I promise.