Tärinä on onneksi hävinnyt, hiki ja jäätyminen myös. Olo on tylsistynyt ja meinaan alkaa itkeä vähän väliä jostain joko surullisesta tai iloisesta asiasta. Illat ovat ankeita, kun nukkuminen ja yön kuluminen ahdistavat. Mietin, mitä jos en saa nukuttua ja mitä jos vain valvon ja sekoan, kun aamuun on liian pitkä aika. Mutta edelleen ilman kaikkia lääkkeitä mennään.

Tuula oli käynyt syöpäystävämme luona. Nainen oli ollut ihmeen, liiankin, reipas. Ei kuulemma halua hyväksyä, että hoidoista ei enää ole apua. Hän haluaisi vielä päästä kaupungille syömään porukalla tai muuten tehdä jotain. Itkuksi se kyllä menee minun osalta, se on ihan varma. Miten muka voi nähdä ihmistä, jonka tietää kohta kuolevan tuskiinsa.

Syöpänainen oli kommentoinut kirjaani, että ihan kuin hänen elämänsä. Kylmät väreet menivät, kun Tuula sanoi tuon. Spooky.

Olo on ollut aika väsynyt, mutta sitkeästi olen raahautunut salille sulattelemaan näitä läskejä. Treenailen (ja syön) nyt yhden Kuntogurun laatimien ohjeiden mukaan. Se on tuonut lisämotivaatiota, kun joku toinen on suunnitellut liikuntaohjelmaa viikolle. Yritän vain kaikin keinoin pysyä mukana. Samaiselta mieheltä sain muuten tuon kalaöljynkin suhteen paljon tietoa. Herran löytää täältä www.kuntoguru.com.