Rankka syyskuu ei olisi voinut loppua paremmin. Uskaltauduin lonkkani kanssa tänä aamuna metsälenkille ja tulin sieltä molemmilla jaloilla takaisin. Ei lonkka edelleenkään kunnossa ole, mutta kesti aika hienosti tuon vajaan tunnin samoilun. Olen niin kaivannut kävelyä ja hölkkäilyä raittiissa ilmassa keskellä hiljaista metsää, voi että. Nyt täytyy vaan malttaa mielensä, etten esimerkiksi huomisaamuna mene hajottamaan jalkaa liian kovalla salitreenillä.
 
Harjoittelu loppui viimein, ja baari-illan voimin sain kaikki korvaavatkin tehtävät jo valmiiksi. Viikolla tuli jälleen ongelmia koulun kanssa. Nyt yksi opettaja ilmoitti, että minulta puuttuu yksi harjoitteluviikko viime keväältä, vaikka olen sen tehnyt ulkomailla. Hohhoijaa tätä kouluahdistuksen määrää. Koulu kannustaa lähtemään vaihtoon, mutta sitä ennen ja jälkeen (puhumattakaan aikana) kaikki onkin hemmetin hankalaa. Mutta onneksi tätä riemua kestää enää reilu vuosi, kunnes valmistun.
 
Perjantai-iltana treffasin yhden pariskunnan. Nainen oli siro ja kaunis, mies kalju ja täynnä tatuointeja. Aika jees. Oli ihan kivaa, mutta aamuneljältä kotimatkalla mieleeni tunki tämä. Hyvin kuvaavaa. Mikään ei tunnu miltään, mutta koko ajan on pakko saada lisää. Siispä ei muuta kuin järkkäämään uutta panoiltaa perjantaille.