Harjoittelu on mennyt lopulta tosi nopeasti. Enää on jäljellä kuusi työpäivää kahdelle viikolle jaettuna. Nyt on jo sellainen olo, että muutamaa potilasta tulee ihan ikävä, työntekijöitä ei niinkään.

Yhtenä päivänä pidin raporttia iltavuorolaisille ja minusta se meni hyvin. Olen kuitenkin tähän mennessä jokusen raportin harjoitteluissa ja töissä pitänyt. No mutta. Jo kevään jaksolla taisin mainita yhdestä mieshoitajasta, joka aukoo päätänsä joka välissä. Hän alkoi kesken raportin neuvoa tosi veemäisesti, miten minun pitäisi raporttia pitää. Hän oli oikeasti tosi töykeä ja tuli lievästi sanottuna paska fiilis.

En tajua, miksi jotkut haluavat olla toisille ilkeitä ja korostaa omaa erinomaisuuttaan. Pitäisi päänsä kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Ja sen kyllä tajuan, että opiskelijaa saa ja pitää neuvoa, mutta asiat voi tehdä monella tavoin. Muutenkin kyseinen mies on raivostuttava. Hän ei hymyile koskaan paitsi, jos keksii jonkin hassunhauskan vitsin jostain potilaasta. Yhtenä päivänä töissä hän kutsui erästä potilasta vitun paskapääksi. Hmm.

Onpa minun onneni, ettei tarvitse mennä tuonne osastolle töihin.

Epäeettiset ajatukseni aiemmin mainitsemaani miespotilasta kohtaan elävät omaa elämäänsä. Kai se on jokin suojelumekanismi kehittää tunteita sellaisia henkilöitä kohtaan, joita ei voi saada. Mitään ei voi tapahtua eli varma pettymys eikä kukaan kuole.