Eilen eräs kenties parhaat päivänsä nähnyt mummeli syytti minua sairaalassa, että olin vienyt hänen kaulaketjunsa. Olisin voinut nauraa, mutta mummeli kävi melkein päälle, joten katsoin parhaaksi olla kommentoimatta mitenkään.

On kyllä niin erikoista porukkaa osunut tuohon osastolle, ettei tosikaan. Monta tyyppiä tekisi vain mieli huitaista, vaikka en ymmärtääkseni ole kovin väkivaltainen. Ärsyttää vaan niin paljon.

Lumi on tuonut entistä kipeämmin mieleen veljen. Minulle olisi sopinut synkkä, pimeä ja märkä keli, mutta ei kiitos lunta muistuttamaan, miten lyhyeen veljen elämä päättyi.

Kunpa asiat olisivat menneet eri tavalla. Minä olisin kuollut ja veli olisi jatkanut onnellista elämäänsä. Kaikki olisi nyt niin paljon paremmin ja oikeammin.