Huikea jalkatreeni valmentajan kanssa taas takana. Voisin hehkuttaa loputtomiin, miltä tuntuu, kun saa itsestään kaiken irti eikä mihinkään (etenkään lonkkaan) satu. Paljoa ei edes haitannut se, että työkaveri (se bodarimieshoitsu) sattui salille samaan aikaan bodarikavereidensa kanssa. Ensin hävetti, mutta sitten keskityin omaan juttuun ja hyvin meni.

Luulenpa, että jos rahatilanne säilyy vakaana, jatkan valmennusta tämän ensimmäisen paketin jälkeen. On nimittäin tapahtunut sellainen ihme, että viimeisen parin kuukauden aikana en ole ajatellut enkä toivonut kuolemaani kuin harvakseltaan. Ja se on jotain, jos jokin on.

Tänään alkoi kolmen viikon loma. Toivon kovasti, että olisin saanut kaverin äkkilähdölle, mutta ei se näytä millään onnistuvan. Yksin en lähde, koska en kykene ja hinta nousee aika roimasti yksinään matkustavilla. Taidan siis keskittyä saleiluun ja ruokavalion säätämiseen. Keskiviikkona lähden muutamaksi päiväksi isän luokse ja näen vihdoinkin Piksua. Tarkoitus on käydä moikkaamassa poitsujakin, ja jossain vaiheessa lukea kesäkuun alun lääkehoidon tenttiin. Ai niin ja huomenna kampaajalle, jes.

Hyvä tästä lomasta tulee, vaikka en aurinkorannoille pääsisikään. Sitä paitsi minulla on parin vuoden verhottomuuden jälkeen ikkunassa violetit pimennysverhot, jotka pelastavat kesän ilta-auringon paahteelta. Niitä kelpaa katsella.