Tuula muuttaa tämän kuun lopussa lähemmäksi lapsiaan. Surullista, että varaäitini lähtee pois. Sovimme, että käymme syömässä ennen muuttoa. Perjantaina koitti suuri päivä. Olen syönyt syyskuun minun mittapuullani terveellisesti ja aika tiukasti: ei yhtään leipää eikä perusherkkuja, kuten tavallista suklaata, pullaa ja kakkua. Nyt sovin ennakkoon itseni kanssa, että voin juhlistaa Tuulan lähtöä kakkupalalla.
 
Homma meni hienosti. Alkuun. Otimme hyvät salaatit ja lasilliset kuoharia. Jälkiruoaksi ihanaa suklaakakkua. Kakku oli todella hyvää, mutta ahdistavat ajatukset valtasivat mieleni sillä hetkellä, kun Tuula alkoi ääneen miettiä kakun kaloreita. Jos minä syön jotain hyvää, en suostu miettimään kaloreita, koska en vain suostu. Jostain syystä maha turposi ruokailun aikana (salaatissa saattoi olla homehtunutta artisokkaa, örgh), mikä teki olon tukalaksi. Loppusyömisen ajan mietin vain, miten voin kävellä turvonneen ja kipeän mahani kanssa kotiin asti ja mitä jos poikkean tuttuun tapaan lähikauppaan hakemaan leipää, suklaata, pullaa ja ehkä vähän lisää kakkua.
 
Kävellessä vatvoin joka askeleella läskejäni, mutta enpä mennyt kauppaan. Jes. Loppuillan laskin päivän kaloreita ja vaikka miten laitoin kakkupalalle ja kuoharille ekstraa, kalorit pysyivät kohtuudessa. Silti vitutti. Miten voi olla syöminen näin saatanan vaikeaa aikuisella ihmisellä.
 
Seuraavana aamuna puntarille. Kääk, väärä luku. Lähdin rasvanpolttolenkille vittuuntuneena läskeistäni, jotka eivät sula vaikka söisin pelkkää heinää. Lenkkipolulla tuli vastaan hoikkia juoksijoita. Minäkin varmaan juoksisin, ellen olisi näin painava. Saatanan läskit. Hengittelin, keskityin askeliin ja pakotin itseni rentoutumaan. Pakottamalla rentoutuminen on helppoa. Suosittelen kokeilemaan. Metsäpolulla olikin ihanan rauhoittavaa vain kävellä, olin läski tai en. Olin kiitollinen, kun lonkkaan ei sattunut ja että minulla ylipäätään on jalat joilla kävellä ja silmät, joilla katsella syksyisen upeaa luontoa.
 
Kun pääsin kotiin, menin uudestaan puntarille. Puoli kiloa vähemmän ja eri luvulla kuin tunti sitten. Päivä oli pelastettu. Olin kuin eri ihminen. Järjellä tajuan, että tunnissa ei tapahtunut mitään. En ollut aamulla yhtään sen isompi tai pienempi kuin lenkin jälkeen, mutta kun se paino. Kirosanoja.
 
Olen käynyt neljä kertaa selluliittihoidossa, josta taisin mainita aiemmin. Minusta on kiva kuulla suoraa palautetta kropastani sellaiselta henkilöltä, joka ei tunne minua eikä siten voi kaunistella totuutta suojellakseen mielenterveyttäni. Hoitaja tuumasi kropastani, että hyvät kiinteät lihakset. Keskivartalossa on ylimääräistä rasvaa ja nestekertymää, ratsupaikoissa pienet alut. Hyvä kun tulit tässä vaiheessa. Ajattelin, että great, näinhän se on.
 
En tiedä, minkä verran senttejä on lähtenyt, mutta vatsa näyttää omiin silmiin paremmalta kuin aiemmin. Rantalomaan on kolme viikkoa, joten hyvä näin. Sitä paitsi oli paino ja läskitilanne mikä tahansa kolmen viikon päästä, suurin laihdutus tapahtuu korvien välissä. Tarkoitan sitä, että kun astun Helsinki-Vantaalle jätän kriittisen minäni kotiin ja ajattelen vain, miten hyvältä ja upealta näytän bikineissä. Hahaa, minäkö muka epävakaa.